JÄÄKIEKKO Jokerit saavutti lauantaina ensimmäisen voittonsa jääkiekon KHL-liigassa murskattuaan Riian Dinamon peräti 7-2. Dinamo oli voittanut kauden kaksi ensimmäistä otteluaan ja Jokerit oli hävinnyt kaksi ensimmäistä otteluaan Omskille ja Kazanille vaatimattomalla esityksellä, mutta lauantaina Jokerit vei ja Dinamo vikisi.
– Teemana oli joukkueena kasvaminen. Torstaina ei ollut sitä, mitä haluttiin. Joukkue vastasi kyllä hyvin huutoon. Tavoitteena oli puolustaa hyvin ja kamppailla hyvin ja sitä kautta tulee ne onnistumiset myös hyökkäyspäähän, kommentoi Jokereiden päävalmentaja Lauri Marjamäki.
Marjamäki iloitsi pelaajiensa miehekästä esitystä.
– Johtavat pelaajat näyttivät mallia. Sitä oli helppoa seurata sitten. Hyvä, että saatiin neljä ylivoimamaalia ja muitakin onnistumisia. Jämäkkä suoritus joukkueelta. Kotiyleisön edessä seitsemän maalia ja pientä kasvojenpesua torstaista. Onnistuttiin kyllä todella hyvin, hän arvioi.
Jokereissa ensimmäisen KHL:n runkosarjaottelunsa pelannut hyökkääjä Ahti Oksanen onnistui heti maalinteossa.
– Kyllähän tämä varmasti helpotti. Pari ekaa peliä olivat aika vaikeita. Ylivoima ei toiminut niin kuin toivottiin ja muutenkin oltiin aika jaloissa, niin olihan tämmöinen kunnon murskavoitto tänään vapauttavaa, kommentoi Oksanen.
Torstaina Jokerit oli pelannut heikon ottelun Ak Bars Kazania vastaan, eikä viime tiistain avausottelu Avangard Omskiakaan vastaan vakuuttanut. Marjamäki antoikin Oksasen mukaan joukkueelle selkeän viestin, ettei kompurointia enää suvaita.
– Hän sanoi, että me ollaan paljon parempia, mitä ollaan näytetty. Täyty alkaa pelaamaan tosissaan ja tehdä töitä. Sen sijaan, että on nimivahva rosteri, niin nyt pitää oikeasti alkaa tekemään töitä.
Oksanen pääsi KHL:ssä virallisessa pelissä tositoimiin vasta nyt.
– Kauden eka täysivauhtinen peli oli, niin olinhan siinä vähän puhki. Mutta ei tämä niin pahalle tuntunut. Tästä on hyvä jatkaa.
Yhteistyö ketjun sentterinä pelaavan Jokereiden kapteenin Peter Reginin kanssa toimi Oksasella hyvin.
– Onhan se kunnia pelata siinä. Hän tekee kaikki pikkujutut oikein ja mun helppoa kantaa korteni kekoon.
Maaliaan Oksanen kuvaili helpoksi.
– Henrik Haapala käski menemään maalille ja pitämään lavan jäässä. Oli aika helppoa vetää tyhjiin.
Edelliset kaksi kautta Oksanen, 26, pelasi SaiPassa. Hänen mukaansa KHL:ssä peli on vaativampaa kuin SM-liigassa.
– Onhan puolustajat täällä isompia ja vahvempia. Ihan samalla lailla ei voi nurkissa pyöriä kuin Liigassa. Molemmissa sarjoissa on hyviä pelaajia, mutta vähän joka alueella tämä on yksi askel eteenpäin.
Oksanen antaa ymmärtää, ettei hänen tarkka roolinsa Jokereissa olisi vielä selvillä.
– Kulmapeli on mun yksi vahvuuksista. Vaikea ekan pelin jälkeen on vielä sanoa mun tarkkaa roolia. Mutta tietenkin yritän vahvuuksieni kautta pelata.
Teksti Otto Palojärvi, Hartwall-areena
Lue myös: Venäjää pintaa syvemmältä nähnyt Petri Kontiola – ”Suosittelen kaikille pientä retkeä sinne”
Kommentoi Facebookissa