Joulu ruuhkauttaa liikennettä – täältä löydät häiriötiedotteet, kelikamerat ja teiden kunnossapitotiedot

Joululiikenteessä on ainakin etelässä varauduttava huonoon ajokeliin.

Joululiikenteessä on ainakin etelässä varauduttava huonoon ajokeliin. (Kuva Fotolia)

Menoliikenne jakautuu tänä vuonna usealle päivälle, tapaninpäivänä on paluuliikenne vilkkainta.

LIIKENNE Joulun menoliikenne jakautuu tänä vuonna useammalle päivälle aaton osuttua maanantaille. Liikennettä ennustetaan olevan runsaasti varsinkin perjantaina klo 13.00–19.00 välisenä aikana.

Ainakin etelässä on varauduttava huonoon ajokeliin. Pääkaupunkiseudulta pohjoiseen valtatien 4 ja 5 suuntaan vilkkain päivä on lauantai 22.12.2018 ja muilla teillä perjantai 21.12.2018.

– Joululiikenne on sekä meno- että paluupäivinä jonoutunutta ja nopeudet saattavat paikoin laskea jonkin verran esimerkiksi Helsingistä pois johtavilla teillä. Juhannusruuhkia ei kuitenkaan ole luvassa, ennustaa Helsingin tieliikennekeskuksen päällikkö Mika Jaatinen.

– Näin talvella keli ja mahdolliset onnettomuudet vaikuttavat merkittävästi kuitenkin liikennetilanteeseen, Jaatinen jatkaa.

Lauantaina liikennemäärät lähtevät kasvamaan jo aamusta ja jatkuvat vilkkaana aina iltaan asti. Liikenne on huipussaan klo 9.00–17.00 välillä. Aatonaattona liikennettä on jo selkeästi vähemmän.

– Tänä vuonna hiljennytään joulun viettoon useammaksi päiväksi ja joulun välipäivät huilataan, joten liikenteeseen ei myöskään lähdetä samaan aikaan. Tästä johtuen paluuliikenteessä on todennäköisesti rauhallisempaa, mutta tapaninpäivänä paluuliikennettä on eniten, arvioi Jaatinen.

Joulun paluuliikenne jakautuu useammalle päivälle, mutta eniten liikennettä on tapaninpäivänä eli keskiviikkona 26.12.2018. Liikenteen määrä lähtee kasvuun aamupäivällä ja pysyy vilkkaana iltaan asti. Huippu ajoittuu kello 12.00 ja 19.00 välille. Paluuliikenteen vilkkaimmat tiet ovat perinteisesti valtatiet 3 ja 4 Helsinkiin päin. Torstaiaamuna 27.12.2018 liikennemäärissä näkyy työmatkaliikenteen vaikutus.

Finrail Oy:n rautatieliikenteenohjaus vastaa junaliikenteen turvallisesta ja täsmällisestä kulusta myös juhlapyhinä. Joulun ja vuoden vaihteen juhlapyhäliikenteessä on junaliikenteessä useita poikkeuksia. Liikennöitsijä tiedottaa erikseen junaliikenteen poikkeuksista ja matkustajaliikenteen osalta.

Poliisi valvoo myös joulun aikana tieliikenteen turvallisuutta. Valvontaa kohdistetaan etenkin rattijuopumuksiin, ylinopeuksiin, ajotaparikkeisiin, ajoneuvon kuormauksiin ja turvavöiden käyttöön.

– Pimeimpänä vuodenaikana korostuu myös ajoneuvon valojen toimivuus ja jalankulkijan heijastimen käytön tärkeys, poliisitarkastaja Timo Ajaste Poliisihallituksesta muistuttaa.

– Muutaman minuutin tarkastuksella ennen matkaa voit välttää ikävät yllätykset tien päällä. Tarkasta rengaspaineet, lasinpyyhkijöiden kunto ja se, että lasinpesunestettä on riittävästi ja se on varmasti pakkasenkestävää, jatkaa Trafin johtava asiantuntija Jussi Pohjonen.

Liikenneturva kannustaa tänä jouluna tien päälle suuntaavia kiireettömään matkantekoon. Liikenneturvan aluepäällikkö Rainer Kinisjärvi Oulusta muistuttaa, että ohittamistarvetta on syytä aina harkita.

– Vastuu ohittamisen turvallisuudesta on aina ohittamaan lähtevän ajoneuvon kuljettajalla. Etenkin kaksikaistaisilla pääteillä ohitustilanteessa ollaan usein vastaan tulevien kaistalla. Mitä todennäköisimmin on myös pimeää, ja keli voi vaihdella märästä, lumiseen ja liukkaasta loskaan.

Missä kunnossa tie mahtaa olla, onko se jo aurattu? Miltä ajokeli näyttää?

Nämä ja monta muuta asiaa voi tarkistaa ennen matkaan lähtöä Liikennetilanne-palvelusta. Sieltä löytyvät muun muassa häiriötiedotteet, kelikamerat sekä maanteiden talvikunnossapidon reaaliaikaiset tiedot. Lisäksi palvelusta löytyvät junien matkustajaliikenteen asemakohtaiset aikataulu- ja täsmällisyystiedot.

Lue myös: Joulua vietetään talvisessa säässä – Ilmatieteen laitos ennustaa koko maahan valkeaa joulua

Kommentoi Facebookissa