JÄÄKIEKKO Jääkiekkoliitto vahvisti perjantaina odotetun valmentajauutisen. Leijonat vuosina 2011 ja 2019 maailmanmestaruuteen johdattanut Jukka Jalonen jatkaa A-maajoukkueen päävalmentajana kauden 2021-2022 loppuun.
Jalosen alkuperäinen sopimus olisi päättynyt ensi keväänä, mutta sopimusta jatkettiin kahdella vuodella. Uuden sopimuksensa myötä Jalonen luotsaa näin Leijonat 2022 talviolympialaisiin ja samana keväänä Suomessa pelattaviin MM-kotikisoihin.
– Maajoukkueen valmentaminen on kenelle tahansa valmentajalle kunnia-asia. On hienoa saada tehdä töitä oman maan huippupelaajien kanssa lajin kansainvälisellä huipulla. Nyt edessä on vielä aivan huikeita tapahtumia, sokerina pohjalla kevään 2022 olympialaiset ja MM-kotikisat, joissa pääsen olemaan mukana, kommentoi Jalonen Jääkiekkoliiton tiedotteessa
Jääkiekkoliitto saavutti Jalosen jatkopestin myötä haluamansa.
– Jukka Jalonen oli meidän ykkösvaihtoehtomme ja olemme äärimmäisen tyytyväisiä siihen, että yhteisymmärrys löytyi. Tämä ratkaisu tuo maajoukkueen toimintaan jatkuvuutta ja pitkäjänteisyyttä, puheenjohtaja Harri Nummela toteaa.
Sopimukseen sisältyy NHL-pykälä, jonka mukaan Jalosella on mahdollisuus siirtyä NHL:ään kesken sopimuskauden.
– Suomalaisia valmentajia ei juuri ole NHL:ssä ollut emmekä halua olla esteenä, jos Jukalle sopimuskauden aikana aukeaa NHL:ssä sellainen valmentajan paikka, johon hän haluaa tarttua, Nummela kertoo.
Jalonen valmentaa Leijonia vielä ainakin kolmissa MM-kisoissa. Niiden päälle saattaa tulla kaksi superturnausta, jos NHL pääsee pelaajayhdistyksensä kanssa sopuun 2021 World Cupin järjestämisestä sekä NHL-pelaajien osallistumisesta Pekingin 2022 olympialaisiin.
NHL:n varakomissaari Bill Daly vahvisti hiljattain, että NHL haluaisi järjestää World Cupin tammikuussa tai helmikuussa 2021. Kyse olisi viikon sisällä pelattavasta ”miniturnauksesta”, joka korvaisi All Star -viikonlopun. Maajoukkueturnauksessa olisivat luonnollisesti mukana kaikki parhaat NHL-pelaajat.
NHL jätti Pyeongchangin 2018 olympialaiset väliin, mutta Pekingin 2022 kisat ovat Kiinan valtavien markkinamahdollisuuksien takia NHL:lle kiinnostava kohde. Pelaajayhdistys NHLPA haluaisi ehdottomasti olla olympialaisissa mukana.
Jalonen voikin päästä Leijonien kanssa hakemaan 2021 ja 2022 merkittävää tuplaa. Nuorten maailmanmestaruuksia kahminut Leijonien uusi supersukupolvi alkaa olla parhaassa iässään ja pystynee taistelemaan World Cupissa ja olympialaisissa kultamitaleista.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Jesse Puljujärvi siirtyy Ouluun – NHL-ura saattaa pelastua siellä
Kommentoi Facebookissa