Junaliikenne halvaantuu vuorokaudeksi – ammattiliitto JHL laajentaa lakkojaan

Lähijuna Helsingin rautatieasemalla. (Kuva Antti Tuominen/ JHL)

Ammattiliitto on järjestänyt useita poliittisia lakkoja, jotka vastustavat hallituksen politiikkaa.

LAKOT Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n työtaistelu käytännössä seisauttaa Suomen junaliikenteen miltei kokonaan vuorokaudeksi torstaina 14.12., sillä lakossa ovat mukana myös JHL:n raideliikenteessä työskentelevät jäsenet.

Liitto kertoo päätyneensä järeään lakkoon perinpohjaisen harkinnan jälkeen.

– Emme ole nähneet hallitukselta mitään esitystä, joka poistaisi huolemme työehtojen tulevaisuudesta Suomessa. Meidän pitää jatkossakin pystyä hakemaan jäsenillemme reiluja työehtoja neuvotteluiden avulla, JHL:n va. puheenjohtaja Håkan Ekström painottaa.

Ammattiliitto JHL on järjestänyt syksyn ja alkutalven aikana useita poliittisia lakkoja, jotka vastustavat hallituksen politiikkaa. JHL:n lakot ovat osa SAK:n Painava syy -kampanjaa.

JHL ja muut energia-alan ammattiliitot järjestävät vuorokauden poliittisen lakon myös useassa voimalaitoksessa 14. joulukuuta. Lakoissa on mukana myös Ammattiliitto Pron, Sähköliiton, Insinööriliiton ja Konepäällystöliiton jäseniä.

Lue myös: Yli puoli miljoonaa suomalaista hyödynsi kotitalousvähennystä − verot laskivat keskimäärin tuhat euroa

Kommentoi Facebookissa