JUNALIIKENNE Kova pakkanen ja runsaat lumikertymät hankaloittavat junien kulkua. Sääolosuhteet vaikuttavat junakalustoon ja ratainfraan, kuten vaihteiden kääntymiseen ja junien sähkö- ja paineilmajärjestelmiin.
Viime päivinä lumi ja jää ovat aiheuttaneet jäätymisiä sekä erilaisia pieniä vaurioita junakalustoon ja tämän johdosta VR on päätynyt perumaan kaukoliikenteen junavuoroja ajalla 4.–7.2. Peruutuksilla tavoitellaan lisäaikaa kaluston sulattamiselle sekä huolloille ja pyritään näin varmistamaan kaluston riittävyys tulevina päivinä.
VR vakuuttaa, että 95 prosenttia kaukoliikenteen junista pyritään liikennöimään normaalisti. Matkustajia kehotetaan kuitenkin varautumaan myöhästymisiin. Peruutettuja kaukoliikenteen vuoroja on reiteillä Helsinki – Turku – Helsinki, Helsinki – Lappeenranta – Helsinki, Tampere – Vaasa – Seinäjoki sekä Helsinki – Tampere – Helsinki.
Junavuoroja on peruttu ja aikataulut myöhästelevät. Tilanteeseen on kuitenkin varauduttu, vakuuttavat sekä entisen Liikenneviraston eli nykyisen Väylän että NRC Finland Groupin asiantuntijat.
– Ratakunnossapito pyörii nyt maksimivolyymilla ja tiedossa oleviin lumisateisiin on varauduttu. Mutta tämän vuoden alussa olemme kokeneet jo viisi sankkaa, pitkäkestoista lumisadetta Etelä-Suomessa. Helsingissä on tullut tammikuun aikana lunta enemmän kuin koskaan ennen mittaushistorian aikana, sanoo Väylän kunnossapito-osaston johtaja Magnus Nygård.
NRC Finland Goupin kunnossapidon vetäjä Harri Sakki vastaa pääkaupunkiseudun kunnossapidosta.
– Lumenpuhdistuksen kalustoon kuuluu muun muassa raiteilla kulkevia koneita kuten kiskopyöräkaivinkoneita ja ratatyökoneita, jotka auraavat, linkoavat ja harjaavat. Mutta näitä voidaan käyttää vain öisin, jotta junaliikenne voisi kulkea normaalisti. Vain jalan liikkuvat, turvamiehen turvaamat työryhmät voivat mennä puhdistamaan tai sulattamaan vaihteita päiväsaikaan, Harri Sakki kertoo.
Kun junat jarruttavat, syntyy lämpöenergiaa joka sulattaa junan rakenteisiin kertynyttä pöllyävää lunta. Jäämurikat tipahtelevat raiteille ja vaihteisiin. Vaihteiden pitää pystyä liikkumaan, ja jos lumi tai jää estää sen, kyseessä on mekaaninen ongelma, joka voidaan hoitaa vain poistamalla se käsin. Suomen rataverkolla on noin 5000 vaihdetta, joista merkittävä osa on pääkaupunkiseudulla.
– Kun pääkaupunkiseudulla on haasteita rataverkolla, se heijastuu nopeasti myös muualle suuntautuvaan liikenteeseen. Etelä-Suomen suuri lumikuorma heijastuu koko Suomeen, Magnus Nygård toteaa.
- Ajantasaisen VR:n liikennetilanteen löydät klikkaamalla tästä
Lue myös: Lumisade ja kinokset hankaluutena myös rautateillä – junat myöhästelevät ja vuoroja jää ajamatta
Kommentoi Facebookissa