RALLI Ralliautoilu nauttii Suomessa yhä vankkaa suosiota. Sitä todistaa fakta, että viime viikolla ajettu Jyväskylän MM-ralli rikkoi jälleen yleisöennätyksiä.
Heti ensimmäisenä kisapäivänä saatiin ennätysyleisö, kun lähes 18 000 katsojaa oli Harjun kaupunkierikoiskokeella paikan päällä. Se on suurin lukema Harjun nykymuotoisen reitin aikakaudella.
Yleisöä oli reittien varrella jokaisena kilpailupäivänä valtavasti. Vastaavia yleisömääriä ei muissa MM-ralleissa nähdä.
Suosio näkyi myös yritysmyynnissä. Harjun torstain ja perjantain VIP-katsomot olivat loppuunmyydyt jo hyvissä ajoin ennen rallia, mitä ei ole aikaisemmin tapahtunut.
– Teimme hieman muutoksia VIP-strategiaamme ja se tuntui toimivan erinomaisesti, jopa niin, että kapasiteetin ja luvan rajat tulivat vastaan. Uudistimme tarjontaa premium-tuotteella, joka saa varmasti jatkoa. Samoin kuin loppuunmyyty tosifanien Rally Insider by Flying Finn Academy. Ensi kerraksi pitää palvelua kehittää vielä lisää, jottemme joudu myymään ei oota, kertoo rallin promoottori Jani Backman AKK Sports Oy:stä tiedotteessa.
Ralli kiinnostaa Suomessa paljon. Siitä osoituksena on menestys yhteistyökumppanien hankinnassa.
– Olemme pystyneet kasvattamaan koko autourheilun yhteistyökumppanimyyntimme kaksinkertaiseksi vuodesta 2016 lähtien ja tarjontamme monipuolisuus, nykyajan haasteisiin vastaaminen sekä laatu ovat olleet tärkeimmät hyvän myyntituloksen tekijät, arvioi AKK Sports Oy:n kaupallinen johtaja Heli Kemppainen.
Kansainvälisen Autoliiton FIA:n urheiluasioista vastaava pääsihteeri Peter Bayer oli vaikuttunut näkemästään.
– Neste Ralli oli jotain vieläkin suurempaa ja näyttävämpää kuin olin kuvitellut. Upeita erikoiskokeita ja uskomaton maaliintulo Ruuhimäen Power Stagella. Suomen osakilpailu kuuluu eittämättä maailman tärkeimpien autourheilutapahtumien joukkoon, Bayer korostaa.
Suomessa Yleisradio televisioi tapahtuman monen vuoden tauon jälkeen. YLE:n lähettämät 12 live-tuntia vetivät parhaimmillaan lähes 900 000 katsojaa ruutujen ääreen.
Uusi Ralliradio Plus, jossa radion verkkosivuilla oli myös runsaasti videomateriaalia, osoittautui heti suosituksi. Käynnistyksiä kertyi noin 800 000.
Jyväskylän suurajoilla on Suomessa pitkät perinteet. Lukeutuihan kilpailu Suomen suosituimpien yleisötapahtumien joukkoon jo 1960-luvulla.
1990-luvun lamavuosina Suomen MM-rallin suosio oli laskussa, mutta kääntyi vuosikymmenen lopulla nousuun. 2000-luvulla tapahtuma on säilyttänyt asemansa Suomen suosituimpien kesätapahtumien joukossa, vaikka maailmanmestaruutta suomalaiset eivät ole vuoden 2002 voittaneetkaan.
Autoteollisuuteen on tulossa 2020-luvulla merkittäviä muutoksia, mutta ralliautoilun merkitys kehitystyössä tuskin vähenee. Jyväskylän MM-rallin suosiolla on kaikki edellytykset säilyttää suosionsa myös ensi vuosikymmenellä ja jopa kasvattaa sitä.
Merkittävässä roolissa tapahtuman tulevaisuuden suosiossa lienee Kalle Rovanperä. Suomalaisen ralliautoilun suurlupaus ajanee pääluokassa WRC:ssä tehdaskuljettajana jo ensi vuonna. Maailmanmestariksi hän voi nousta jo 2020-luvun alkupuolella.
Teksti: Otto Palojärvi
LUE MYÖS: Kalle Rovanperältä kova näyttö Jyväskylässä – nuorukaista viedään Toyotalle
Kommentoi Facebookissa