KADONNUT Nilsiässä kadonnut nuori nainen on löytynyt menehtyneenä lauantaina iltapäivällä. Poliisi oli saanut perjantaina klo 21.55 ilmoituksen 23-vuotiaasta paikkakuntalaisesta naisesta, johon omaiset eivät olleet saaneet yhteyttä.
Viimeiset havainnot ovat perjantaina noin klo 15, jolloin nainen oli lähtenyt Nilsiän keskustaajamassa sijaitsevalta työpaikaltaan polkupyörällä, mutta ei ollut tullut tämän jälkeen kotiinsa. Naisen musta, hybridi-mallinen polkupyörä on löydetty lukittuna Haukilammentieltä taajaman kaakkoispuolelta.
Poliisin koirapartiot ja omaiset etsivät yön ajan naista pyörän löytymispaikan alueelta. Tänään aamupäivällä alueen tarkastuksia jatkettiin poliisikoirien avulla ja etsintöihin osallistui myös vapaaehtoinen pelastuspalvelu sekä alueen asukkaita noin 30–40 henkilön voimin.
Poliisi ilmoitti kadonneen olevan hyväkuntoinen ja saattaneen liikkua pitkiäkin matkoja, mutta hänen oletettiin olevan kuitenkin kiireellisen avun tarpeessa. Nainen löytyi menehtyneenä polkupyörän läheisyydestä maastosta.
Tapaukseen ei epäillä liittyvän rikosta ja tutkintaa jatketaan kuolemansyyn tutkintana. Poliisi kiittää kaikkia etsintään osallistuneita ja sitä tukeneita sekä auttaneita tahoja.
Lue myös: Erämaahan kadonneen pariskunnan naisen jäännökset löytyivät – kaukana menehtyneestä miehestään
Kommentoi Facebookissa