Kakkoskoppari rummuttaa pienten maitotilojen puolesta – ”Tärkeintä on työn ja vapaa-ajan tasapaino”

Piia ja Janne haluavat kehittää tilaansa perinteisten arvojen mukaan. – Pienemmälläkin karjamäärällä pärjää. Arvostamme myös järkevää työmäärää, sillä elämää täytyy olla myös tilan ulkopuolella.

Piia ja Janne haluavat kehittää tilaansa perinteisten arvojen mukaan. – Pienemmälläkin karjamäärällä pärjää. Arvostamme myös järkevää työmäärää, sillä elämää täytyy olla myös tilan ulkopuolella. (Kuva Anne Anttila)

Entinen superpesisammattilainen Janne Hyvönen luotsaa kotitilaansa pesäpallosta tutuilla pelisäännöillä.

MAATALOUS Peliuransa Sotkamon Jymyn superpesisjoukkueessa päättänyt Janne Hyvönen ja hänen kumppaninsa Piia Järvinen ovat suurten muutosten äärellä. Lähitulevaisuudessa tilalle nousee uusi, lypsyasemalla varustettu navetta ja samalla myös lypsävien määrä nousee uusille kymmenluvuille.

– Lopullisia päätöksiä pihaton kokoluokasta ei ole vielä tehty, mutta tavoite on nostaa lehmäluku viiteenkymmeneen. Unelmien navetta olisi tietenkin tätäkin pienempi eli 30-paikkainen, mutta rahoittajat voivat olla asiasta eri mieltä, Janne taustoittaa hymyillen.

Jannella ja Piialla ovat kuitenkin selkeät suunnitelmat isännän kotitilan suhteen. Vuoden 2016 elokuussa tehdyn sukupolvenvaihdoksen jälkeen Janne asetti tavoitteeksi, että tilaa kehitetään aistit avoimina, mutta perinteitä kunnioittavin pelisäännöin.

– Tili tulee jatkossakin maidosta ja tuotannon raameja tukee metsätalous. Näin on tällä tilalla eletty sukupolvesta toiseen, jo 1800-luvulta lähtien.

Hyvösen tilalla on tällä hetkellä 16 lypsävää sekä alunperin vuonna 1926 rakennettu parsinavetta.

– Toki navettaa on matkan varrella päivitetty. Esimerkiksi 1970-luvun alussa kannulypsy vaihtui putkilypsyyn ja 80-luvulla vaihdettiin parsia sekä uusittiin lannanpoisto, Janne kertaa.

Musikaalinen Janne sanoo maataloudessa pätevän hyvin pitkälle samat säännöt kuin pesäpallokentälläkin. – Hyvä joukkuepeli on avain menestykseen.
Musikaalinen Janne sanoo maataloudessa pätevän hyvin pitkälle samat säännöt kuin pesäpallokentälläkin. – Hyvä joukkuepeli on avain menestykseen. (Kuva Anne Anttila)

Yhden ihmisen työpaikka

Agrologiksi (AMK) kouluttautunut Janne ja ekonomiksi tähtäävä Piia haluavat kehittää tilaansa kestävien arvojen pohjalta.

– Toiminnan hopealankana on hyvinvointi, niin eläinten kuin ihmistenkin. Pidämme tärkeänä, että laajennukset tehdään maltilla, mahdollisimman kustannustehokkaasti ja ennen kaikkea pitkällä tähtäimellä.

Myös tulevan navettaprojektin ympärille Janne ja Piia ovat laatineet selkeän toimintasuunnitelman. Tavoitteena on ajan mukainen, toimiva ja tarvittaessa yhden ihmisen hoidettavissa oleva navetta.

– Myös eläinten hyvinvointi on paremmin hallittavissa, jos määrän suhteen ei mennä riskirajoilla. Kaiken tämän lisäksi kaikki työtä säästävät ratkaisut ovat tervetulleita, mutta tärkeintä on kuitenkin se, että vuorovaikutus karjaan säilyy ennallaan.

Tulevan pihaton lypsyjärjestelmäksi pariskunta miettii asemaa.

– Hinta ratkaisee, mutta lypsyasemalta on helpompi myös laiduntaa. Tämä on asia, josta emme luovu. Meillä on ympärillä yhdeksän hehtaaria hyvää laidunmaata, joten karjaa voi huoletta pitää ulkona koko kesän. Jaloittelun edut ovat niin moninaiset, että uuden pihaton myötä tavoitteenamme on ulkoiluttaa karjaa myös talvisin.

Ekonomiksi opiskeleva Piia toivoo tulevaisuudessa löytävänsä alan töitä markkinoinnin parissa. – Unelmani on toimia niin sanotuksi tuplapestissä eli asua ja auttaa tilalla, mutta käydä töissä myös tilan ulkopuolella.
Ekonomiksi opiskeleva Piia toivoo tulevaisuudessa löytävänsä alan töitä markkinoinnin parissa. – Unelmani on toimia niin sanotuksi tuplapestissä eli asua ja auttaa tilalla, mutta käydä töissä myös tilan ulkopuolella. (Kuva Anne Anttila)

Omat vahvuudet käyttöön

Ajasta huolimatta myös Hyvösen tilalla luotetaan maidontuotannon tulevaisuuteen.

– Periaatteemme on, että kannustaminen, oikea asenne sekä sopiva määrä positiivista ajattelua kantavat pitkälle. Lisäksi meillä on hyvä joukkuehenki ja kiinteä tukiverkosto, sillä vanhempani ovat edelleen tiiviisti mukana tilan töissä.

Vaikka isäntänä Janne on vielä alkutaipaleella, niin nuorukaisella on kuitenkin selkeät askelmerkit pärjäämisen suhteen. Tämän päivän maataloudessa tarvitaan avoimuutta, ennakkoluulottomuutta sekä tervettä harkintakykyä.

– Myös tilan omat vahvuudet ovat valttikortteja, joita ei kannata jättää käyttämättä. Esimerkiksi meidän tilalla on kautta aikojen arvostettu perinteistä ajattelutapaa; työ on mitoitettava jaksamiseen ja laatu lähtee hyvinvoinnista. Myös tulevaisuudessa haluamme tehdä töitä hyvien arvojen ympäröiminä.

Lue myös: Pelimanni-Kaisa pitää ovet auki laitumelle – ”Lehmät saavat vapaasti päättää, missä aikaansa viettävät”

Kommentoi Facebookissa