Kaksi nuorta 17-vuotiasta naista menehtyi ajoneuvon ulosajossa – kolmas loukkaantui vakavasti

Tieto Pohjanmaan onnettomuudesta tuli pelastusviranomaisille kello 23.17.

Tieto Pohjanmaan onnettomuudesta tuli pelastusviranomaisille kello 23.17. (Kuvituskuva Fotolia)

Kuljettaja oli menettänyt kurvissa ajoneuvon hallinnan törmäten lopulta sähkötolppaan.

ONNETTOMUUS Kurikan Jalasjärvellä valtatiellä 3 sattui myöhään tiistai-iltana liikenneonnettomuus, jossa menehtyi kaksi nuorta naishenkilöä. Kolmas ajoneuvossa olleista naishenkilöistä loukkaantui vakavasti. Tieto onnettomuudesta tuli pelastusviranomaisille kello 23.17.

Onnettomuus sattui noin 8 kilometriä ennen Jalasjärven keskustaa, jonne ajoneuvo oli tulossa Kurikan suunnasta. Voimakkaasti oikealle kääntyvässä kurvissa kuljettaja on menettänyt ajoneuvon hallinnan, päätyen kulkusuunnassaan vasemmalle ja törmäten sähkötolppaan.

Kaikki henkilöt ovat olleet kiinni turvavöissä. Onnettomuudessa osalliset olivat paikkakuntalaisia ja iältään 17-vuotiaita. Tapahtuma-aikaan tien pinta on ollut märkä ja lämpötila kolme astetta.

Poliisi tutkii asiaa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kuolemantuottamuksena. Tie onnettomuuspaikalla on ollut poikki raivaustöiden johdosta.

Lue myös: Kolme nuorta miestä kuoli palavassa onnettomuusautossa – kirkossa suruhartaus uhrien muistoksi

Kommentoi Facebookissa