ELÄINONNETTOMUUDET Itä-Suomen poliisi kertoo, kuinka suden epäillään kuolleen törmäyksessä ajoneuvon kanssa perjantaina 24.2. Vieremällä Ouluntiellä hieman ennen klo 20.30. Ohikulkija löysi naarassuden tieltä kuolleena noin neljä kilometriä Lapinsalon risteyksestä Pyhännän suuntaan. Onnettomuuspaikalla oli jonkin verran myös autosta irronneita kappeleita.
Poliisi nouti eläimen ja toimittaa sen edelleen Ruokaviraston tutkimuslaitokselle tutkittavaksi. Suden kuollessa liikenneonnettomuudessa sovelletaan metsästyslain pykälää 83 c, jonka mukaan kuolleena löydetty susi on toimitettava riistantutkimusta tekevälle tutkimuslaitokselle. Tutkimuslaitoksessa tutkitaan eläimen kuolinsyy sekä muun muassa mahdolliset sairaudet ja muu yleiskunto.
Vieremällä tapahtunut onnettomuus oli jo toinen suteen kohdistunut eläinonnettomuus reilun vuorokauden sisällä. Pielaveden Lahnakankaantieltä löytyi susi 23.2. kuolleena. Siinäkin tilanteessa on aiheellista olettaa, että eläin kuoli törmäyksessä ajoneuvon kanssa.
Syitä eläinonnettomuuksiin on vaikea arvioida. Yksi syy on todennäköisesti se, että Pohjois-Savossa on runsaasti lunta ja sen vuoksi sudet käyttävät liikkumiseen mahdollisuuksien mukaan tiestöjä vähentääkseen omaa energiankulutusta ja näin alistuvat eläinonnettomuuksille.
Lue myös: Susi ja ilves jäivät auton alle – poliisi noutaa kuolleet suurpedot
Kommentoi Facebookissa