RUOKA Joulukuu on monen mielestä vuoden stressaavin kuukausi. Vuosi loppuu, ja ennen joululomalle vetäytymistä pitäisi saada yhtä sun toista raporttia ja yhteenvetoa kasaan. Joulusiivous, lahjojen hankkiminen ja joulupöydän suunnittelu vievät myös oman aikansa.
Arki kannattaa joulukuussa pitää mahdollisimman helppona, joten valitse silloin kalaa. Kala on pikaruokaa, sillä se valmistuu todella nopeasti. Kalaruoka valmistuu lähes aina alle puolessa tunnissa.
Monesti aloitteleva ruoanlaittaja kypsentää kalaa todennäköisemmin liikaa kuin liian vähän. Kalassa on vain vähän sidekudosta, ja siksi sitä ei tarvitse paistaa tai haudutella kauaa. Liika kypsentäminen tekee kalasta kuivaa.
Pannulla ohut kalafilee ei tarvitse montaa minuuttia per puoli. Keittoon kalapalat kannattaa laittaa aivan viimeiseksi, ja uunissa kalaa täytyy harvoin pitää yli puoli tuntia. Vielä nopeammalla pääsee käyttämällä erilaisia puolivalmisteita kuten kalapihvejä tai -puikkoja, ja savukala vasta pikaruokaa onkin: se on valmista sellaisenaan herkuteltavaksi.
Valmistusnopeutensa lisäksi kala sopii myös terveellisyytensä puolesta sydäntalven ruoaksi. Auringon kautta saatava D-vitamiini on nyt tiukilla, mutta kalassa sitä on runsaasti.
Nopeasti kokatun ruoan ei tarvitse olla tylsää tai mautonta. Herkkuruoan valmistaminen stressaavan arjen keskellä tekee hyvää eikä sen tarvitse viedä tuntikausia aikaa. Jos et usko, kokeile näitä Pro Kala ry:n tarjoamia reseptejä.
Kukkakaali-siikakeitto
Vuoden kalakeitto 2021 -voittaja
Reseptin laatinut Kaisu Pitkänen, Jyväskylä
4 annosta
2 sipulia
5 keskikokoista perunaa
3 keskikokoista porkkanaa
200 g kukkakaalia (käytä värikästä kukkakaalia, jos mahdollista)
4 rkl öljyä
8-10 dl kalalientä
2 tl valkoviinietikkaa
2 laakerinlehteä
0,5-1 tl suolaa
2 (n. 500 g) isoa, nahatonta siikafileetä
2 dl kaurakermaa
1 ruukku ruohosipulia
mustapippuria maun mukaan
Hienonna sipuli. Kuori ja kuutioi perunat ja porkkanat. Paloittele kukkakaali.
Kuumenna öljy kattilassa ja kuullota sipulia, perunoita ja porkkanoita pari minuuttia. Lisää kalaliemi, etikka, laakerinlehti sekä suolaa ja mustapippuria. Keitä kunnes perunat ovat lähes kypsiä.
Paloittele sillä aikaa siikafileet nahattomiksi ja ruodottomiksi kuutioiksi. Lisää sitten keittoon pilkotut kukkakaalit, kaurakerma ja kalakuutiot.
Peitä kattila kannella, sammuta liesi ja anna hautua noin 5 minuuttia. Viimeistele hienonnetulla ruohosipulilla.
Kirpeät uunisilakat
4 annosta
500 g silakkafileitä
1 tl suolaa
100 g ruohosipulilla maustettua tuorejuustoa
1 dl ruokakermaa
1/2 sitruunaa viipaleina
200 g terttukirsikkatomaatteja
Leikkaa silakkafileistä selkäevät pois saksilla. Lado fileet leivinpaperin päälle nahkapuoli paperia vasten. Ripottele fileille suolaa.
Voitele uunivuoka kevyesti öljyllä. Lado puolet silakkafileistä vuokaan nahkapuoli vuokaa vasten. Levitä silakkafileiden päälle tuorejuustonokareita. Paina päälle loput silakkafileet nahkapuoli ylöspäin. Kaada vuokaan ruokakerma.
Pese sitruuna ja leikkaa viipaleiksi. Huuhtele kirsikkatomaatit. Levitä silakkafileiden päälle sitruunaviipaleita ja terttukirsikkatomaatteja. Kypsennä 200-asteisessa uunissa keskitasolla 20 minuuttia. Tarjoile lisäksi perunamuusia.
Kalalla täytetty pita
4 annosta
4 kalapihviä, pakaste
1-2 rkl öljyä
4 rukiista pitaleipää
(paahdettua sipulirouhetta)
Salaatti
1/3 (noin 200 g) kerää jäävuorisalaattia
1 porkkana
1/2 (150 g) kurkkua
1 pieni valkosipulinkynsi
1 dl maustamatonta jogurttia
1/2 dl majoneesia
1 tl sitruunanmehua tai viinietikkaa
ripaus suolaa ja sokeria
Pese jäävuorisalaatti ja leikkaa ohuiksi suikaleiksi. Kuori porkkana ja leikkaa kuorimaveitsellä lastuiksi. Huuhtele kurkku ja leikkaa suikaleiksi. Kuori ja hienonna valkosipulinkynsi.
Sekoita kulhossa jogurtti, majoneesi, sitruunanmehu ja valkosipuli. Mausta ripauksella suolaa ja sokeria. Sekoita joukkoon salaattisuikaleet, porkkanalastut ja kurkkusuikaleet.
Paista kalapihvit öljytilkassa pannulla pakkauksen ohjeen mukaisen ajan.
Lämmitä pitaleipiä mikroaaltouunissa täydellä teholla noin 30 sekuntia. Avaa pitaleivät taskuiksi. Täytä salaatilla ja paistetulla kalapihvillä. Ripottele päälle halutessasi paahdettua sipulirouhetta.
Lue myös: Tee itse graavikalaa – valmistus on todella helppoa ja käy kuin itsestään
Kommentoi Facebookissa