Kalle Rovanperä on erittäin vahva mestariehdokas

Kalle Rovanperä on ralliautoilun historian merkittävimpiä lahjakkuuksia. (Kuva Toyota Gazoo Racing)

Kalle Rovanperä oli Kroatian MM-rallissa hämmästyttävän nopea.

RALLI Kalle Rovanperällä on ikää vasta 21 vuotta, mutta häntä voi jo pitää MM-sarjan jopa nopeimpana kuljettajana. Viime viikonloppuna Kroatian rallissa Rovanperä ajoi uransa toistaiseksi hienoimman kilpailunsa.

Asvaltilla ajettu Kroatian ralli oli MM-sarjan ohjelmassa nyt toista kertaa. Viime vuonna Rovanperä rysäytti ulos heti kisan alussa ja joutui keskeyttämään.

Tämän vuoden kisan suhteen Rovanperän mahdollisuuksia epäiltiin, koska viime vuonna arvokasta kokemusta jäi häneltä keräämättä ulosajon takia. Rovanperän asvalttikokemus MM-ralleista on muutenkin vähäisempi kuin muilla MM-sarjan kärkikuljettajilla.

Rovanperä oli Toyotallaan Kroatiassa kuitenkin hurjassa iskussa. Vaikka Toyotalla mokattiin rengasvalinta päätöspäivänä, pystyi Rovanperä kisan päättäneellä power stagella silti ajamaan voittoon.

Rovanperälle MM-rallivoitto oli uran neljäs. Mutta ensimmäistä kertaa hän voitti nyt asvaltilla.

Tämän kauden kolmesta MM-rallista Rovanperä on voittanut kaksi. Kauden avausvoitto tuli helmikuun lopulla Ruotsissa. Kauden avauskilpailussa Monte Carlo -rallissa Rovanperä ajoi neljänneksi.

Rovanperä johtaa MM-sarjaa 29 pisteen erolla toisena olevaan Thierry Neuvilleen. Kauteen merkittävänä mestarisuosikkina lähtenyt vuoden 2019 maailmanmestari Ott Tänak on vasta viidentenä eron Rovanperään ollessa 49 pistettä. Tänak hävisi Kroatiassa voittotaiston Rovanperälle.

Kaudesta on tietysti ajamatta vielä kymmenen kilpailua. Mutta tässä vaiheessa on selviö, että Rovanperä on erittäin vahva mestariehdokas.

Rovanperä on nopeudellaan ylittänyt jo kaikki odotukset. Turhaan Rovanperää ei ole hehkutettu rallin Max Verstappeniksi.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Kalle Rovanperälle upea voitto Kroatian rallissa

Kommentoi Facebookissa