Kansalaisaloite sähkön siirtohintojen hillitsemiseksi keräsi yli 50 000 nimeä – ”Katse kääntyy nyt eduskuntaan”

Sähkön siirtohintojen kasvu on ollut huomattavan paljon kovempaa kuin varsinaisen sähköenergian hinnan kasvu.

Sähkön siirtohintojen kasvu on ollut huomattavan paljon kovempaa kuin varsinaisen sähköenergian hinnan kasvu. (Kuva Shutterstock)

Kyseessä on valmis lakialoite, jota ovat olleet valmistelemassa useat asiantuntijat, mutta se ei vielä takaa mitään.

KANSALAISALOITE Omakotiliiton lokakuussa käynnistämä kansalaisaloite sähkön siirtohintojen hillitsemiseksi on saavuttanut tavoitteensa ja kerännyt yli 50 000 allekirjoitusta. Nopeasti suosiota kerännyt aloite on saanut runsaasti huomiota mediassa ja sitä on jaettu ahkerasti sosiaalisessa mediassa.

– Kansa on puhunut, ja katse kääntyy nyt eduskuntaan. Kyseessä on valmis lakialoite, jota ovat olleet valmistelemassa useat asiantuntijat ja jonka eduskunta voi hyväksyä sellaisenaan, sanoo Omakotiliiton toiminnanjohtaja Janne Tähtikunnas.

Juttuvinkki: Sähkön siirtohintoja yritetään saada kuriin – ”Yritys voi kerätä ylisuuria voittojaan kansalaisten taskuista”

Varsinkin hallituspuolueiden kannattajilla on uskoa, että kansalaisaloite vaikuttaa eduskunnan päätökseen. Omakotiliiton Taloustutkimuksella teettämän tutkimuksen mukaan sosiaalidemokraattien kannattajista 58 prosenttia, keskustan kannattajista 54 prosenttia ja vasemmistoliiton kannattajista 59 prosenttia uskoo, että kansalaisaloite menestyy eduskunnassa ja sähkönsiirtoja koskeva lainsäädäntö muuttuu.

Myös oppositiopuolue kokoomuksen kannattajista 56 prosenttia uskoo aloitteen vaikuttavan päätöksiin.

Kansalaisaloitteen eteneminen eduskuntaan ei kuitenkaan takaa, että aloitteesta edes äänestetään. Monia kansalaisaloitteita on tyrmätty valiokuntakäsittelyssä ja kansanedustajien äänestäminen on saatettu estää viime tingassa kuten kävi niin sanotun Lex Malmin tapauksessa. Varapuhemiehenä toiminut Mauri Pekkarinen kieltäytyi ottamasta asiaa käsittelyyn, koska piti sitä perustuslain vastaisena.

  • Kansalaisaloite toimitetaan eteenpäin 14.12. ja sen voi vielä allekirjoittaa tässä

Lue myös: Nyt oli tyly temppu Mauri Pekkariselta – Lex Malmin kansalaisaloitteen 56 000 allekirjoittajan yli käveltiin

Kommentoi Facebookissa