Kansallispuistojen suosio retkeilykohteena jatkuu vankkana – rahoitus pienenee tänä vuonna

Oulangan kansallispuistossa uusittiin ja kunnostettiin reitti- ja taukopaikkarakenteita. (Kuva Jonna Kalliomäki)

Palautteen perusteella retkeilijät ovat myös erittäin tyytyväisiä vierailuihinsa luontokohteissa.

KANSALLISPUISTOT Metsähallitus kertoo, että viime vuoden aikana kansallispuistoihin tehtiin 3,6 miljoonaa käyntiä. Käyntimäärät kasvoivat edellisvuodesta yhden prosentin verran, ja kansallispuistokävijöiden rahankäytön taloudelliset vaikutukset aluetalouksiin neljä prosenttia. Kerätyn palautteen perusteella retkeilijät ovat myös erittäin tyytyväisiä vierailuihinsa luontokohteissa.

Kiinnostus Suomen kansallispuistoihin on kasvanut koko 2000-luvun, eikä retkeily Suomen upeimmassa luonnossa näytä jääneen koronavuosien ilmiöksi. Vuodesta 2019 kansallispuistojen käyntimäärät ovat kasvaneet 12 prosenttia.

– On hyvä asia, että käyntimäärien kasvu on tasaantunut. Näin pystymme paremmin huolehtimaan siitä, että kansallispuistojen ja muiden retkeilykohteidemme palveluvarustus vastaa käyntimääriä. Tavoitteenamme on, että retkeilijät pysyvät poluilla, eikä suojeltu luonto kulu, luontopalvelujohtaja Henrik Jansson Metsähallituksen Luontopalveluista sanoo.

Kansallispuistot ovat luonnonsuojelualueita, joiden hoidosta ja käytöstä vastaa Metsähallituksen Luontopalvelut. Luontopalvelut on viimeisen neljän vuoden aikana pystynyt tekemään suosittuja reittejä paremmin käyntimäärät kestäviksi, kun pitkospuiden uusimiseen, reittien sorastuksiin ja taukopaikkojen uusimisiin on ollut käytössä erillistä rahaa.

– Toivomme, että retkeilijät ottavat nämä kunnostetut reitit ja taukopaikat aktiiviseen käyttöön. Käyntimäärät antavatkin tästä jo viitteitä, Jansson toteaa.

Luontopalvelujen toiminta rahoitetaan valtion budjetista. Alkaneena vuonna rahaa on käytettävissä 11 miljoonaa euroa vähemmän kuin edellisenä vuonna.

– Talouden tasapainottamiseksi olemme joutuneet tekemään henkilöstövähennyksiä. Olemme myös tiivistäneet organisaatiorakennettamme ja etsineet säästöjä monin eri tavoin. Tavoitteenamme on, että vaikutukset retkeilijöiden palveluihin kansallispuistoissa ja muilla vastuullamme olevilla alueilla olisivat mahdollisimman vähäiset, Jansson sanoo.

Käyntimääriltään Suomen viisi suosituinta kansallispuistoa olivat viime vuonna samat kuin vuonna 2022. Yli 100 000 käyntiä ylittyi yhdeksässä kansallispuistoissa vuonna 2023.

Käyntimääriltään Suomen suosituimmassa kansallispuistossa Pallas–Yllästunturin kansallispuistossa tehtiin kestävämmäksi Varkaankurun polku. Yllästunturilla sijaitsevan suositun retkeilyreitin väylää levennettiin ja huonokuntoisia puupitkoksia vaihdettiin teräsritiläpitkoksiin.

Suomen uusimmassa kansallispuistossa Sallan kansallispuistossa retkeilijöiden käyttöön on avattu useampi päivätupa ja myös uusi Pahanojankurun autiotupa.

Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla suosiotaan kasvatti Sipoonkorven kansallispuisto, kun taas puolestaan Nuuksiossa käyntimäärissä oli laskua. Lapin suosituista kansallispuistoista käyntimääriä kasvattivat esimerkiksi Pyhä–Luoston kansallispuisto ja Urho Kekkosen kansallispuisto. Pyhä-Luoston kansallispuistoon kävijöitä toi uusi käyntikohde, maisematupa Luoston huipulla.

– On hyvä muistaa, että kansallispuistot ovat vetovoimatekijä erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomessa ja tärkeitä vetureita paikalliselle taloudelle.  Vaikka suomalaiset muuttavat kaupunkeihin, moni haluaa vierailla vapaa-aikanaan Suomen upeimmassa luonnossa syrjäisemmillä seuduilla, Jansson sanoo.

Kansallispuistokävijöiden rahankäytön vaikutukset paikalliseen talouteen olivat 285 miljoonaa euroa vuonna 2023.

– Viime vuonna vaikutukset kasvoivat noin kymmenen miljoonaa euroa, eli neljä prosenttia edellisvuodesta. Tämä kertoo siitä, että retkeilijät käyttävät rahaa paikallisiin palveluihin, Jansson sanoo.

Luontokohteissa vierailevat retkeilijät ovat myös tyytyväisiä käynteihinsä. Kävijätutkimusten ja luontokeskuksissa kerätyn palautteen perusteella asiakkaat antoivat vierailulle arvosanaksi keskimäärin 4,5 asteikolla 1–5. Tässä on nousua vuoteen 2022, jolloin arvosana oli 4,4.

Lue myös: Naalinpentuja syntyi pohjoismaihin aiempaa vähemmän – Suomen tulos kuitenkin historiallinen

Kansallispuistojen kävijämäärät 2023

Pallas–Yllästunturin kansallispuisto, 584 000 käyntiä

Urho Kekkosen kansallispuisto, 417 600 käyntiä

Nuuksion kansallispuisto, 274 400 käyntiä

Kolin kansallispuisto, 249 100 käyntiä

Pyhä–Luoston kansallispuisto, 217 400 käyntiä

Oulangan kansallispuisto, 175 800 käyntiä

Sipoonkorven kansallispuisto, 172 500 käyntiä

Repoveden kansallispuisto, 132 400 käyntiä

Syötteen kansallispuisto, 106 100 käyntiä

Teijon kansallispuisto, 93 000 käyntiä

Kommentoi Facebookissa