TERVEYS Leukemiapotilaan viimeinen toivo pelastua on usein vapaaehtoinen, terve kantasoluluovuttaja. Suomen Kantasolurekisterissä on jo lähes 50 000 rekisteröitynyttä, mutta siihen tarvitaan joka vuosi useita tuhansia uusia, nuoria jäseniä. Hoitotulokset ovat sitä paremmat, mitä nuorempi luovuttaja on. Sen vuoksi liittyjän on jatkossa oltava alle 36-vuotias.
Neljännekselle kantasolusiirtoa tarvitsevista potilaista löytyy sopiva luovuttaja lähisukulaisista, eikä tällöin tarvita tuntematonta auttajaa. Useimmille potilaille ei kuitenkaan löydy kudostyypiltään sopivaa luovuttajaa omasta perheestä, jolloin auttajaa etsitään kansainvälisestä rekisteristä. Suomen kantasolurekisteri on osa maailmanlaajuista rekisteriä, jossa on yli 30 miljoonaa vapaaehtoista luovuttajaehdokasta.
Kantasolurekisteriin voi liittyä siihen asti, kunnes täyttää 36, eli liittyjä voi olla korkeintaan 35-vuotias. Aiemmin yläikäraja oli 40 vuotta. Kantasolurekisteriin voi liittyä täysi-ikäinen, perusterve henkilö. Rekisterissä voi liittymisen jälkeen edelleen olla 55-vuotiaaksi.
Tällä hetkellä rekisterin jäsenten keski-ikä on 36 vuotta. Käytännössä luovuttajaksi valitaan aina mahdollisimman nuori rekisterin jäsen, jos valinnanvaraa on. Siihen ovat syynä sekä paremmat hoitotulokset että luovuttajan turvallisuus.
– Tiedämme, että hoitotulokset ovat sitä paremmat mitä nuorempi luovuttaja on. Myös luovuttajan riskit saada komplikaatioita ovat pienemmät, vaikka kantasoluluovutus on hyvin vähäriskinen toimenpide muutenkin, kertoo Kantasolurekisterin ylilääkäri Matti Korhonen.
Veren kantasolujen siirtoa käytetään muun muassa leukemioiden eli verisyöpien hoidossa. Kantasolusiirto on potilaan viimeinen toivo parantua sen jälkeen, kun kaikki muut keinot on käytetty. Yli puolet siirteen saaneista potilaista paranee kantasolusiirron avulla.
Kantasolut kerätään nykyään pääsääntöisesti verenkierrosta kyynärtaipeeseen pistettävän neulan kautta. Noin 20 prosenttia keräyksistä tehdään nukutuksessa luovuttajan luuytimestä. Suomen Kantasolurekisterin jäsenistä kantasoluja luovutti viime vuonna 37 henkilöä.
Lue myös: Moni uskoo, että omat elimet eivät kelpaa luovutettavaksi – elinluovutuksella ei ole yläikärajaa
Kommentoi Facebookissa