KATUTAIDE Espoon Kauklahden Kauppamäen pihakadulla komeilee uudenlainen liikenneturvallisuutta ja taidetta yhdistävä teos. Sen tavoitteena on laskea autoilijoiden nopeuksia pihakadulla, jossa Espoon kaupungin suorittamien mittauksien mukaan yli 60 prosenttia autoilijoista on ylittänyt katuosuudella sallitun 20 km/h.
Yksi liikenneturvallisuutta parantavia ideoita oli keventää autoilijoiden kaasujalkaa katutaiteen avulla. Idea toteutettiin kesän aikana autojen vauriokorjaukseen erikoistuneen Autoklinikan rahoittamana.
– Tutkimme erilaisia vaihtoehtoja, joilla voisi vaikuttaa autoilijoiden nopeuksiin erityisesti lasten suosimilla koulureiteillä. Koska maailmalla on saatu myönteisiä kokemuksia katumaalausten avulla, ehdotimme Espoon kaupungille taidekokeiluyhteistyötä, kertoo Autoklinikan myyntijohtaja Pentti Oksanen.
Espoon kaupunki tarjosi paikaksi Kauklahden Kauppamäen pihakatua. Alueen asukkailta oli tullut palautetta siitä, että autoilijat ylittävät toistuvasti pihakadulle määritellyn nopeusrajoituksen.

Pihakatu on sallittu jalankulku- ja ajoneuvoliikenteelle. Jalankulkijoilla tulee olla koko alueella esteetön liikkumisoikeus, ja ajoneuvojen kuljettajilla on velvollisuus väistää heitä.
– Teimme kokeilun alkaessa toukokuussa pihakadulla reilun viikon ajan nopeusmittauksia, jotka vahvistivat alueen asukkaiden huomiot ylinopeuksista. Vaikka valtaosa ylinopeuksista oli lieviä, näimme myös merkittäviä ylityksiä. Autoilijan tulee muistaa, että jo pienikin ylinopeus lisää onnettomuusriskiä ja jalankulkijoiden turvattomuutta, projektipäällikkö Maija Salmela Espoon kaupungin kaupunkitekniikan keskuksesta painottaa.
Mimmit peinttaa -kaupunkikulttuuriyhdistys kutsuttiin toteuttamaan alueelle katutaideteos. Teoksen suunnitteluun osallistutettiin myös alueen asukkaita kaupunginosayhdistys Kauklahti-seura ry:n kautta. Asukkaiden toiveet ja ideat näkyvät monella tavalla teoksessa, kertoo Mimmit peinttaa -ryhmän taiteilija Minttu Pyykkönen, joka veti työpajoja.
– Katutaideteos pohjautuu väreiltään ja kuva-aiheiltaan asukkaiden esittämiin toivomuksiin luonnonläheisyydestä. Tämä sopi hienosti kulttuurihistoriallisesti arvokkaan Kauklahden arkkitehtuuriin. Teoksen muotokieli on virtaavaa ja pehmeää, sävyt ovat murrettuja ja sointuvat ympäristöön, mutta erottuvat kuitenkin hyvin tienpinnasta. Tehosteväriksi toivotiin erityisesti liilaa alueen kukkien innoittamana. Se sopikin hyvin maalauksen luonteeseen, koska väripsykologian mukaan liila vähentää antisosiaalista käytöstä, taiteilijat Rosa Hultman ja Minttu Pyykkönen toteavat.
Pyykkösen ja Hultmanin lisäksi työn maalaukseen osallistuu katutaiteilija Viv Magia. Teoksessa näkyvät alueelle tyypilliset lyhdyt ja Espoon kartano. Turkoosin ja okransävyt on otettu mukaan pihakadun perinteisten rakennusten seinien värityksestä.
Espoon kaupunki mittaa elo-syyskuussa pihakadulla uudelleen nopeuksia, joista selviää, miten teos on vaikuttanut ajamiseen. Katutaideteos on mukana myös HSL:n koordinoimassa Nopeat kokeilut -ohjelmassa, jossa testataan erilaisia keinoja kävelyn ja pyöräilyn edistämiseksi.
Lue myös: Museokortin matkavinkit kokoaa yhteen kotimaan helmet – 30 valmiiksi suunniteltua kulttuurikierrosta
Kommentoi Facebookissa