TAIDEPROJEKTI Viime vuonna viidellä metroasemalla aloitettu kaupunkilaisten taideprojekti Ole hyvä Helsinki saa jatkoa ja valtaa entistä laajemmin metroasemien entiset mainospinnat. Helsinkiläiset tutkivat työpajoissa taiteilijoiden ohjauksessa empatian teemaa. Erilaisin tekniikoin tehdyt taideteokset ja valokuvat tulevat alkusyksystä esille kymmenelle helsinkiläiselle metroasemalle.
Helsingin kaupunki antaa yli 400 metroraiteiden takana olevaa suurta, aiemmin mainoskäytössä ollutta taulua kaupunkilaisten käyttöön Ruoholahden, Kampin, Rautatientorin, Helsingin yliopiston, Hakaniemen, Sörnäisten, Herttoniemen, Itäkeskuksen, Kontulan ja Mellunmäen asemilla.
Touko-kesäkuun aikana empatian teemaa käsitellään työpajoissa. Taiteen tekijöinä on 40 kaupungin kesätyöhön palkkaamaa nuorta, 10 ohjaavaa taiteilijaa ja lukuisa joukko muita helsinkiläisiä. Avoimiin työpajoihin voi osallistua toukokuussa Herttoniemessä ja Mellunmäessä.
– Ole hyvä Helsinki on enemmän kuin taideprojekti. Se on uusi toimintamuoto, jolla Helsinki antaa katukuvassa lisää tilaa helsinkiläisten kokemuksille kaupungistaan – kodista, kadusta, kaupunginosasta, erityissuunnittelija Riikka Lahdensuo kaupunginkansliasta kertoo.
Hankkeella tuetaan myös maahanmuuttajataustaisten ja kantasuomalaisten taiteilijoiden verkottumista. Ohjaavina taiteilijoina projektissa työskentelevät Meeri Koutaniemi, Payam Abdolsamadi, Patrik Rastenberger, Heidi Lunabba, Sepideh Rahaa, Mimosa Puumalainen, Warda Ahmed, Tuomo Manninen, Harith Raad, Timo Tähkänen ja Arlene Tucker.
Kaupunginkanslian sekä kulttuuri ja vapaa-ajan toimialan vetämä hanke toteutetaan yhteistyössä HKL:n ja HAM Helsingin taidemuseon kanssa. Mukana projektissa ovat myös Suomen Kansallisteatteri, Suomen valokuvataiteen museo, Kinaporin palvelukeskus sekä useampia kaupunginosayhdistyksiä ja asukasyhteisöjä. Teokset tulevat metroasemille syyskuun alussa.
Kommentoi Facebookissa