Keskusta haluaa Antti Rinteen ulos pääministerin paikalta – ”SDP tekee tarvittavat johtopäätökset”

Antti Rinteen päivät pääministerinä uhkaavat päättyä pikaisesti.

Antti Rinteen päivät pääministerinä uhkaavat päättyä pikaisesti. (Kuva Laura Kotila/ Valtioneuvoston kanslia)

Keskustan luottamus pääministeriin on mennyt, mutta nykyinen hallituspohja saa tuen.

HALLITUS Pääministeri Antti Rinteen toiminta Postilakon yhteydessä on saanut hallituksen sekavaan tilaan. Kärkevimmissä arvioissa on päätelty pääministerin antaneen jopa valheellista tietoa eduskunnalle.

Rinne on muun muassa väittänyt koko ajan vastustaneensa Postin pakettilajittelijoiden siirtämistä heille epäedullisemman työehtosopimuksen piiriin, mutta todellisuudessa pääministeri esitti muun muassa kertokorvausta kompensoimaan alentunutta palkkatasoa. Omistajaohjausministeri Sirpa Paateron on lisäksi katsottu erollaan joutuneen kantamaan myös Rinteen virheet.

Hallituspuolueet pitivät myöhään eilen illalla neuvottelun, jonka perusteella Rinne sai jatkamiselleen tuen sekä vihreiltä että RKP:ltä. Keskustan eduskuntaryhmälle Rinteen antamat selvitykset eivät riittäneet.

– Keskusta on erittäin sitoutunut hallituspohjaan, mutta meillä on henkilöön liittyvä epäluottamus, keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni kommentoi.

Keskusta kutsuikin puoluehallituksensa koolle. Puoluehallituksen mukaan keskusta antaa tukensa viiden hallituspuolueen yhdessä sopimalle hallitusohjelmalle sekä SDP:n, keskustan, vihreiden, vasemmistoliiton ja RKP:n hallitusyhteistyölle. Suomi tarvitsee kuitenkin toimintakykyisen hallituksen.

”Suomen ja suomalaisten asioiden hoitamiseksi hallituksen toimintakyky on palautettava mahdollisimman nopeasti. Hallituksen toimintakyvyn kannalta aivan keskeistä on luottamus.

Puoluehallituksen mielestä viikonvaihteessa saadut selvitykset Posti-tapauksesta eivät ole riittäviä. Puoluehallitus toivoo, että SDP tekee tarvittavat johtopäätökset hallituksen toimintakyvyn palauttamiseksi.”

Käytännössä viesti tarkoittaa, että keskusta toivoo SDP:n päätyvän itse pääministerin vaihtamiseen. Erilaisten arvioiden mukaan Rinteen vapaaehtoinen eroaminen pääministerin paikalta on kuitenkin vaikeuksien takana.

Uudeksi mahdolliseksi pääministeriksi on esitetty liikenneministeri Sanna Marinia tai eduskuntaryhmän puheenjohtajaa Antti Lindtmania. SDP:n puoluehallitus kokoontuu vielä maanantai-iltana.

Päätöksillä on kiire, sillä hallitus vastaa opposition välikysymykseen Posti-sotkusta tiistaina, hallituksen luottamuksesta äänestetään eduskunnassa keskiviikkona.

Lue myös: IS: Pekka Haavisto painosti virkamiestä – salainen ”Operaatio Korpi” olisi tuonut Isis-lapset Suomeen konsulinkyydillä

Kommentoi Facebookissa