KESKUSTA Viikonvaihteessa keskustan vaaliristeilyllä m/s Silja Europalla esiteltiin puolueen presidenttiehdokkaan Matti Vanhasen manifesti tuleviin vaaleihin.
Vanhanen on viimeisimmissä gallupeissa saanut kannatuksekseen noin kahden prosentin osuuden, josta totisena tunnettu entinen puheenjohtaja ja pääministeri löysi hieman huumoriakin.
– Meillä on koko yö aikaa! Jos koko laiva käännytetään, nostetaan kannatus kahdesta prosentista neljään, Vanhanen nauratti puolueväkeä.
Presidenttiehdokas Vanhanen kertoi pahimman uhan, johon me itse voimme vaikuttaa, olevan kahtiajako. Vanhanen esitti myös vaatimuksia, vaikka suoria vastauksia ei manifestissa kuitenkaan saatu.
– On kerrottava, miksi me emme ota poliittista kantaa Itämeren uuteen kaasuputkeen, vaan pidämme asian virkamiesten harkittavana olevana ympäristöasiana, vaikka monissa muissa maissa hankkeeseen liitetään poliittisia turvallisuusnäkökohtia.
Vanhanen viittasi Fortumin tekemään Uniper-yhtiön ostotarjoukseen, jossa Suomesta tulisi samalla lähes miljardilla eurolla venäläisen kaasuputken Nord Stream 2:n rahoittaja. Valtionyhtiön omistajaohjaaja elinkeinoministeri Mika Lintilä on väittänyt olevansa tietämätön kaikesta, Päivän Lehden artikkelin löydät tästä.
Puheenaiheeksi Vanhasen kampanjasta nousi sen viihteellinen osa, jossa korkealta kuvatussa videossa ehdokas esitetään ajavan maantiellä vasenta kaistaa. Ajaja on sijaisnäyttelijä. Auto on myös pysäköity jalkakäytävälle, mille varmasti löytyy pakottava syy.
Keskustapuolue on myös kokonaisuudessaan kärsinyt surkeista kannatusluvuista viime aikojen gallupeissa. Vuoden päästä on maakuntavaalit, ja maakuntalaulut raikuivatkin risteilyllä.
Pääministeri ja puolueen puheenjohtaja Juha Sipilä pohti risteilyllä omaa asemaansa, ja pyysi myös puoluetovereitaan puimaan sitä. Keskusta valitsee seuraavan puheenjohtajansa kesällä 2018 Sotkamossa.
Sipilä totesi oman julkisuuskuvansa olevan osin rasite puolueelle. Pääministerin mielletään tavoittelevan ahneesti omaa tai lähipiirinsä etua useissa päätöksissään. Mielikuva on Sipilän mielestä kuitenkin median eli toimittajien vika.
– Se on maailman herkin ammattikunta, ei sinne kannata mennä oikomaan, Sipilä totesi ja toi mieleen lähettämänsä sähköpostivyöryn Ylelle niin sanotussa Ylegatessa.
Kiista saatiin aikaan, kun Sipilä julkisesti nimesi Iltalehden Tommi Parkkosen toimittajaksi, joka ei oikaise edes asiavirheitä. Paikalla ollut Parkkonen pyysi täsmentämään syytöstä.
Keskustelutilaisuuden jälkeen Sipilä ja Parkkonen keskustelivat asiasta. Ilmeisesti kyseessä oli artikkeli, jossa tiedot Sipilän vaimon ansiotuloista oli oikaistu, sekä toinen artikkeli pääministerin lentoharrastuksesta, joka oli näkökulmakysymys.
Kolmantena Sipilä oli nostanut esiin mainosjulisteen, jossa kysyttiin miksi pääministeri ei puhu totta. Mainosjulisteet eli lööpit päätetään iltapäivälehdissä päällikkötasolla.
Maanantaiaamuna tapahtumat saivat vielä hieman surkuhupaisan käänteen, kun keskustan eduskuntaryhmän pääsihteeri Seija Turtiainen lähetti ilmeisen epähuomiossa Sipilää kritisoivan sähköpostiviestin kaikille eduskuntapuolueille. Asian uutisoi ensimmäisenä Iltalehti.
– Nyt Sipilän pitäisi lopettaa kiukuttelu ja ukonvaihtamispuheet ja keskittyä politiikkaan.
- EDIT 12.00: Lisätty pääsihteerin sähköposti
Kommentoi Facebookissa