Kevätseuranta alkoi laulujoutsenten tahdissa – uljaan muuttolinnun saapuminen sykähdyttää aina

Osa laulujoutsenista viihtyy Suomessa myös talvisin vesistöjen sulakohdissa.

Osa laulujoutsenista viihtyy Suomessa myös talvisin vesistöjen sulakohdissa. (Kuva Antti Salovaara)

Ensimmäisiä kekomuurahaisia ja seitsenpistepirkkoja on nähty liikkeellä eteläisessä Suomessa.

LUONTO Laulujoutsenten paluumuutto siivitti Luonto-Liiton Kevätseurannan käyntiin. Lajimäärät jäivät kuitenkin vielä harvalukuisiksi avausviikonloppuna maaliskuun alussa, jolloin sää viileni reilusti helmikuisen, tavanomaista leudomman jakson päätyttyä.

Talven paluu hillitsi lintujen kevätmuuttoa, ja laulujoutsenten lisäksi viime viikonloppuna havaittiin vain muutama muu aikainen muuttaja, muun muassa kottaraisia ja kiuruja.

– Uljas laulujoutsen on yksi varhaisimpia muuttolintujamme, jonka saapuminen aina sykähdyttää. Joutsenia on havaittu tähän mennessä lähinnä Etelä- ja Lounais-Suomessa. Pohjoisin havainto sijoittuu Keski-Suomeen. Osa laulujoutsenista viihtyy Suomessa myös talvisin vesistöjen sulakohdissa, kertoo Kevätseurannan kampanjatyöntekijä Vilja Tupola.

Ensimmäisiä kekomuurahaisia ja seitsenpistepirkkoja on nähty liikkeellä eteläisessä Suomessa. Kohoava lämpötila herättää aikuisena talvehtineet hyönteiset, ja tämä voi erityisen suojaisilla ja aurinkoisilla paikoilla tapahtua hyvin varhainkin.

Kevätsäille on tyypillistä vaihtelevuus. Sään on arvioitu jatkuvan aluksi tavanomaista kylmempänä, mutta maaliskuun puolivälin lähestyessä ennustetaan jälleen lämpenemistä.

– Heti kun kevät tästä lähtee kunnolla käyntiin, etenkin lintumuutto kiihtyy nopeasti. Lumipeitteen huvetessa esimerkiksi peltoja ja soita suosivien töyhtöhyyppien voisi odottaa runsastuvan lähiaikoina, Tupola arvioi.

Kevätseurannassa havainnoidaan keväisten eläin- ja kasvilajien ilmaantumista ja runsastumista kevään kuluessa. Erityisesti kevätlajeja tarkkaillaan Kevätseuranta-viikonloppuina, joita vietetään joka toinen viikonloppu kesäkuun alkuun saakka. Niiden vaihtuvat teemat tutustuttavat kevään ajankohtaisiin tapahtumiin.

Seuraavana seurantaviikonloppuna 16.3.–17.3. suunnataan talven otteesta vapautuvien vesistöjen äärelle. Kevään etenemistä voi seurata myös sosiaalisessa mediassa kuvien ja havaintojen muodossa aihetunnisteilla #kevätseuranta ja #vedenäärellä.

Kevätseurannan havainnot voi ilmoittaa sähköisellä lomakkeella osoitteessa www.kevatseuranta.fi. Havainnot päätyvät Luonnontieteellisen keskusmuseon tietokantaan tutkimuskäyttöön. Kevätseurannan avulla voidaan esimerkiksi tutkia, miten ilmastonmuutos vaikuttaa kevään tuloon.

Luonto-Liitto on järjestänyt Kevätseurantaa jo vuodesta 1976.

Lue myös: Föhn-tuuli lämmitti helmikuussa – etenkin päivälämpötilat olivat tavanomaista korkeampia

Kommentoi Facebookissa