Kevin Lankinen valittiin parhaaksi – Kaapo Kakko jälleen maalin makuun

Kevin Lankinen ja Kaapo Kakko loistivat Leijonien 2019 MM-kultajoukkueessa

Kevin Lankinen ja Kaapo Kakko loistivat Leijonien 2019 MM-kultajoukkueessa. (Kuva AOP)

Chicago Blackhawksin Kevin Lankinen torjui ensimmäisen NHL-voittonsa. Hänet valittiin ottelun parhaaksi pelaajaksi.

JÄÄKIEKKO Chicago Blackhawks avasi kauden voittotilinsä NHL:ssä kukistamalla perjantaina Detroit Red Wingsin maalein 4-1. Ottelun hahmo oli uransa toisen NHL-ottelunsa pelannut Leijonien 2019 MM-kultamaalivahti Kevin Lankinen.

Lankinen torjui 30 kertaa. Hänet valittiin ottelun ykköstähdeksi eli parhaaksi pelaajaksi.

– Urani ensimmäinen NHL-voitto. Fanit tietysti puuttuivat, mikä oli harmi, mutta muuten tuntuu uskomattomalta, Lankinen kommentoi medialle.

Toinen vuoden 2019 MM-kultasankari Kaapo Kakko esiintyi hänkin perjantaina edukseen. New York Rangersia edustava Kakko teki kauden toisen maalinsa vietyään joukkueensa 3-1 -johtoon ottelussa Pittsburgh Penguinsia vastaan. Peliaikaa lähes 16 minuuttia saanut Kakko sivalsi irtokiekon häkkiin.

Kakon maali ei kuitenkaan riittänyt voittoon. Kasperi Kapanen syötti latvialaispelaaja Theodors Bluegersin tekemän 3-3 -tasoitusmaalin. Ratkaisu venyi voittolaukauskisaan, jossa Penguins oli parempi voittaen ottelun lukemin 4-3.

Juttuvinkki: Kalervo Kummola kovasta ratkaisusta – ”Mitään poliittista painostusta ei minua kohtaan tullut”

Kauden aloitustaan koronakaranteenien takia siirtämään joutunut Dallas Stars aloitti kautensa räväkästi murjomalla Nashville Predatorsin tylyin lukemin 7-0. Predators vaihtoi maalivahtia Dallasin siirryttyä Esa Lindellin maalilla 5-0 -johtoon. Juuse Saros teki tilaa Pekka Rinteelle.

Dallasin suomalaisista maalinteossa onnistui Lindellin jälkeen vielä Joel Kiviranta. Miro Heiskanen ja Roope Hintz merkkauttivat syöttöpisteen.

Kiviranta oli Lankisen ja Kakon tavoin voittamassa 2019 MM-kultaa. Leijonat teki silloin melkoisen sensaation, kun nimettömänä pidetyllä joukkueella ei pitänyt olla turnauksessa mitään mahdollisuuksia. Vain kahdella joukkueen pelaajilla oli siltä kaudelta NHL-kokemusta.

Leijonien MM-kultajoukkueen pelaajista useampi on sittemmin tehnyt läpimurtonsa NHL:ssä.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Joel Armia valittiin NHL-ottelun parhaaksi – peli päättyi aivotärähdykseen

Kommentoi Facebookissa