AUTOT Korealaismerkki Kia kertoi uudesta strategiastaan Las Vegasissa järjestetyn Consumer Electronics Show´n yhteydessä. Paikka ei ollut sattumaa, koska sähköllä ja verkottumisella on entistä suurempi merkitys myös autonvalmistajille. Kian tuore strategia tottelee ACE-nimeä, jonka pitäisi kattaa autoalan tulevaisuuden tärkeimmät kehityssuunnat.
Kirjaimet tulevat nimittäin sanoista autonomous, connected ja eco tai electric. Ensimmäisestä toimivat esimerkkeinä itsenäiseen menoon kykenevät autot, joiden osalta Kia tähtää autonomisen ajamisen nelostasolle. Tavoitteena on kaupallistaa tämä tekniikka vuoteen 2021 mennessä. Korealaisten autonomiset autot eivät liiku täysin itsenäisesti, vaan ihmiskuskien apua kaivataan edelleen tietyissä tilanteissa.
Kialla on suuria suunnitelmia myös verkottumisen osalta. Kia aikoo nimittäin saada kaikki autonsa keskustelemaan keskenään vuoteen 2030 mennessä. Verkottuneet autot ovat luonnollisesti pitkälle autonomisia, ja ne kulkevat lähinnä sähkön voimin. Tästä päästäänkin kätevästi strategian kolmanteen teemaan, eli sähköistymiseen.

Kia aikoo tuoda markkinoille vähintään 16 sähköistettyä autoa vuoteen 2025 mennessä. Osa niistä on täyssähköisiä, mutta pistokehybrideistäkään ei luovuta. Lisäksi uutuutena lanseerataan sähköistetyt polttokennoautot, joiden sähkömoottorit saavat käyttövoimaa vedystä. Sisarmerkki Hyundai on juuri esitellyt tätä tekniikkaa hyödyntävän uutuuden, ja Kia seuraa pian perässä.
Kia suunnittelee aloittavansa autonomisten autojen testauksen älykkäässä kaupunkiliikenteessä vuonna 2021. Lisäksi korealaiset panostavat autojen yhteiskäyttöpalveluihin jo tätä ennen. Kia lanseerasi viime vuonna kotimarkkinoillaan Etelä-Koreassa WiBLE-nimisen yhteiskäyttöpalvelun, ja se tuodaan myös vanhalle mantereelle tämän vuoden aikana. Palvelun pitäisi olla laajasti saatavilla muutamissa Euroopan maissa tämän vuoden loppuun mennessä.
WiBLE keskittyy kaupunkialueisiin, ja kalusto koostuu sähkö-Soulin ja hybridi-Niron kaltaisista ekohenkisistä malleista. Tarjolle tulee kuitenkin muutama isompikin auto, jotka nekin ovat todennäköisesti pistokehybrideitä.
Kian yhteiskäyttöpalveluun pääsee luonnollisesti älypuhelimen kautta, ja jokaisessa autossa pitäisi olla kattava arsenaali kuskin turvallisuutta kohentavia järjestelmiä. Tavoitteena on tarjota asiakkaille mahdollisimman helppo palvelu, joka takaa vaivattoman liikkumisen. WiBLE:n tarkat sijainnit Euroopassa on luvattu kertoa myöhemmin tämän vuoden aikana.
- Lähde Motor1
Kommentoi Facebookissa