AUTOT Kia on tuonut juuri markkinoille Niro-nimisen crossoverin, joka hyödyntää samaa hybriditekniikkaa sisarmerkki Hyundain Ioniqin kanssa. Hyundaita saa myös pistokehybridinä sekä täyssähköversiona, ja Nirostakin on myöhemmin tulossa vastaavat mallit. Tämä ei kuitenkaan riitä korealaisille, vaan suunnitteilla on muitakin erityisen ympäristöystävällisiä uutuuksia.
Kian markkinoinnista Euroopassa vastaava Artur Martins paljasti brittiläiselle Autocarille juuri ennen Geneven autonäyttelyä, että korealaismerkki on tuomassa myyntiin myös vetyauton neljän vuoden kuluttua. Kyseessä on puhtaalta pöydältä tehty Niroa kookkaampi menopeli, joka kehitetään hieman samalla konseptilla kuin Toyota Mirai. Vetyautoa ei siis suunnitella minkään jo olemassa olevan auton pohjalle, koska esimerkiksi muotoilussa täytyy ottaa huomioon polttokennojen jäähdytystarve.
Vaikka uuden Kian kehitystyössä otetaan alusta alkaen huomioon vetykäytön mukanaan tuomat haasteet, sen pellin alle tulee muunkinlaisia voimanlähteitä. Vetyversion lisäksi suunnitteilla on hybridi, täyssähkömalli ja jopa perinteisellä polttomoottorilla vauhditettu versio, joten samojen kuorien alla tarjotaan käytännössä neljää eri autoa. Uutuutta odotellaan markkinoille ennen vuoden 2021 loppua, mutta korimallista ei ole annettu vielä tarkempia tietoja.

Kian vetyautoon tuleva seuraavan sukupolven polttokenno vastaa kooltaan kaksilitraista polttomoottoria, mutta painoa sillä pitäisi olla noin 15 prosenttia vähemmän. Lisäksi suorituskyvyn lupaillaan olevan suunnilleen 10 prosenttia parempi, ja toimintamatkakin on 800 kilometrin luokkaa. Huippunopeus jää sen sijaan vain noin 170 km/h:n tienoille, mutta tästä ei ole juuri haittaa Saksan Autobahneja lukuun ottamatta.
Vaikka uutuuden korimallia ei ole vielä kerrottu, se saattaa hyvinkin olla jonkinlainen katumaasturi tai crossover Niron tyyliin. Niiden suosion loppua ei ole vieläkään näköpiirissä, ja Euroopan markkinoilla suurta suosiota nauttiva Sorento tulee sopivasti malli-ikänsä päähän vuosikymmenen taitteessa. Voi siis olla, että korealaiset päättävät korvata SUV:nsa uutuudella, johon saa voimanlähteitä lähes jokaiseen tarpeeseen.
Jos auto osoittautuu suosituksi, muitakin vastaavia malleja saattaa tulla Kian valikoimaan. Korealaisilla on kovat tavoitteet päästöjen vähentämiselle, ja siksi peräti 70 prosenttia nykyisistä moottoreista korvataan uusilla voimanlähteillä seuraavien neljän vuoden aikana. Lisäksi suunnitteilla on seitsemän uutta kulkupeliä, jotka ovat joko hybrideitä, pistokehybrideitä, täyssähköautoja tai vetyautoja. Kehitteillä on myös entistä taloudellisempia vaihteistoja, joissa käytetään enemmän pykäliä kuin nykyisissä laatikoissa. Uusien projektien vaatima kokonaisinvestointi on lähes kahdeksan miljardia euroa, ja niiden pitäisi synnyttää myös tuhansia uusia työpaikkoja.
Korealaiset ovat muuten kehittäneet vetyautoja jo 1990-luvulta lähtien, joten kyse ei ole mistään uudesta aluevaltauksesta. Kian sisarmerkki Hyundai aikoo tuoda seuraavan sukupolven polttokennonsa tuotantoautoon jo ensi vuoden aikana, ja lanseerauspaikkana hyödynnetään kotikamaralla järjestettäviä Pyeongchangin talviolympialaisia.
Kommentoi Facebookissa