Kimi Räikkönen loisti aika-ajoissa – Valtteri Bottas ei

Valtteri Bottas Mercedeksen ratissa.

Valtteri Bottas Mercedeksen ratissa. (Kuva AMG Mercedes)

Valtteri Bottas sijoittui Saksan F1-kilpailun aika-ajoissa kolmanneksi. Kimi Räikkösen sijoitus oli viides.

FORMULA 1 Lewis Hamilton oli lopulta selvästi nopein kuljettaja Saksan F1-kisan aika-ajoissa. Harjoituksissa Ferrari oli antanut vauhdistaan myrskyvaroituksen, mutta aika-ajoissa Ferrari-kuskien urakka katkesi teknisiin ongelmien takia.

– En tarkkaan tiedä, mitä tänään teimme. En ole varma, mitä tapahtui Ferrarille. Tämä on joka tapauksessa tärkeä saavutus kauden toisessa kotikisassamme, kommentoi Hamilton F1:n tv-haastattelussa.

Hamilton ei uskonut, että olisi saavuttanut paalupaikkansa helpolla, jos Ferrarien tekniikka olisi kestänyt.

– Jos Charles Leclerc olisi lopussa päässyt ajamaan kierroksen, olisi ollut tasaisempaa.

Mercedeksen toinen kuski Valtteri Bottas jäi aika-ajoissa kolmanneksi. Hän hävisi Hamiltonille 0,362 sekunnilla ja jäi myös Red Bullin Max Verstappenin taakse.

Bottas hävisi Hamiltonille 0,362 sekunnilla. Iso ero ei jättänyt varaa selittelyihin.

–Aika-ajo oli pettymys. En löytänyt pitoa, jota olin löytänyt päivän harjoituksissa, Bottas kommentoi F1:n tv-haastattelussa.

Sunnuntaina olosuhteet voivat olla aivan toisenlaiset lauantain helteeseen verrattuna. Sadekisa on mahdollinen.

– Sää tulee näyttelemään isoa roolia huomenna. Tietysti yritän nousta kolmannelta tilaltani, ilmoitti Bottas.

Ferrarin tekniikka ei siis kestänyt. Sebastian Vettelin autoon tuli turbovika ennen kuin hän oli ehtinyt ajaa yhtään kierrosta. Leclercin auton polttoaineensyöttöjärjestelmä meni aika-ajofinaalin alussa puolestaan epäkuntoon.

Kotikonnuillaan Saksassa kilpaileva Vettel joutuu starttaamaan kotikisaansa 20. ruudusta.

– En tarkkaan tiedä, mitä tapahtui. Turbossa hajosi jokin. Olen tietysti erittäin pettynyt, koska auto oli ollut hyvässä iskussa ja menetimme ison mahdollisuuden, Vettel sanoi Sky Sportsin mukaan.

Sunnuntaina saattaa sataa ja se toisi Vettelille vielä mahdollisuuksia.

– Kisa on vielä edessä ja odotan sitä. Mutta olisi ollut kivempaa startata joukon edestä eikä takaa, Vettel totesi.

Leclerc ehti ajaa kaksi aika-ajojaksoa ja starttaa sunnuntaina 10. ruudusta.

– Ongelma liittyi bensansyöttöjärjestelmään. Harmittava juttu, mutta täytyy selvittää, mitä tapahtui ja varmistaa, ettei näin kävisi uudelleen. Toivottavasti sunnuntai on meille parempi päivä, Leclerc sanoi.

Leclerc korosti Ferrarin olleen ajettavuudeltaan erittäin hyvä, joten sunnuntain osalta toivo ei ole mennyttä.

Kimi Räikkönen lukeutui aika-ajojen onnistujiin oltuaan tuloksissa peräti viides. Ferrarin teknisistä ongelmista huolimatta Räikkösen suoritusta ja sijoitusta Alfa Romeon tasoisella autolla voi pitää todella kovina.

Räikkönen itse ei suuremmin hehkutellut.

– Ei tunnu. Se on silti viides sija, Räikkönen vastasi C Moren haastattelijalle Mervi Kalliolle, joka kysyi, tuntuiko sijoitus Räikkösestä kuin paalupaikalta.

Räikkösen mukaan nelostilakin olisi ollut saavutettavissa. Neljänneksi sijoittunut Red Bull-kuski Pierre Gasly löi Räikkösen vain 16 tuhannesosalla.

Räikkösen mukaan päivä oli ihan hyvä.

– Katsotaan, mitä huomenna saa. Tänään kaikki toimi koko päivän ajan ihan ok. Ei tullut mitään isompia virheitä, hän ilmoitti.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Mercedes päätymässä Valtteri Bottakseen – jatkouutista odotetaan pian julkistettavaksi

Kommentoi Facebookissa