FORMULA 1 F1-kausi päättyy tänä viikonloppuna Abu Dhabissa. Max Verstappen ja Lewis Hamilton ratkaisevat maailmanmestaruuden kohtalon lähtiessään päätöskisaan tasapisteistä.
Jos kumpikaan ei saavuta pisteitä, voittaa maailmanmestaruuden Verstappen. Hänellä on tilillään enemmän osakilpailuvoittoja kuin Hamiltonilla.
Suomalaisittain huomio keskittyy tietysti Kimi Räikkösen uran viimeiseen F1-kilpailuun. Räikkönen, 42, on ajanut hämmästyttävän kauan Formula ykkösissä aloitettuaan jo kaudella 2001. Räikkönen on ajettujen F1-kisojen määrässä kaikkien aikojen tilastoykkönen.
Räikkönen lienee 2000-luvun kahden ensimmäisen vuosikymmenen merkittävin suomalaisurheilija. Ainakin kansainvälisessä julkisuusarvossa hän on ylivoimaisesti tunnetuin suomalainen urheilupersoona.
Osakilpailuvoitoista Räikkönen ei ole taistellut sen jälkeen, kun siirtyi kauden 2018 jälkeen Ferrarilta Alfa Romeolle. Hän on silti yhä suosituimpia F1-kuljettajia ja Suomen ulkopuolellakin häntä jäädään varmasti kaipaamaan.
Myös Valtteri Bottas jättää Abu Dhabissa jäähyväisiä, mutta ainoastaan Mercedes-tallille. Hänen viides kautensa Mercedeksellä on samalla hänelle uran viimeinen kausi sarjan kärkitallissa. Ellei jotain yllättävää tapahdu, voi Bottas juhlia Abu Dhabin kisan jälkeen Mersun viidettä perättäistä merkkimestaruutta.
Bottas on voittanut Mersulla viiden kauden aikana kymmenen osakilpailua. Mutta hän on päässyt ajamaan myös sarjan parhaalla autolla. Mestaruustaistossa tallikaveriaan Lewis Hamiltonia vastaan hänellä ei ole ollut jakoa.
Bottaksen viiden vuoden jakso jättääkin hieman happaman maun. Hän ei lunastanut Suomessa niitä suuria odotuksia, vaikka kisoja ja merkkimestaruuksia voittikin.
Ensi kaudella Bottas ottaa Räikkösen paikan Alfa Romeolla. Hän siirtyy kärkitallista takarivien talliin.
Abu Dhabissa jäähyväisiä viettää myös MTV. Sen televisiointioikeudet päättyvät F1-kisoista tähän kauteen.
MTV on näyttänyt F1-kisoja Suomessa yksinoikeudella vuodesta 1994. MTV onkin brändännyt itsensä vahvasti F1:n ympärille.
Vuonna 2007 MTV siirsi suorat F1-lähetykset maksukanaville. Katsojia F1-kisoilla on ollut Suomessa siitä huolimatta paljon.
Nykyään Telian omistuksessa olevalla MTV:llä ei ole F1-lähetysoikeuksiin enää varaa. Oikeudet siirtyvät 2022 Viasatin kanaville.
Abu Dhabin kisassa siis päättyy siis suomalaisen urheilun televisiointihistorian merkittävä ajanjakso. Nähtäväksi jää, miten MTV:n sisarbrändin C Moren maksullisten urheilulähetysten suosion käy jatkossa.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Raju taistelu Saudi-Arabian kaoottisessa kisassa – hurja asetelma F1-kauden päätöskisaan
Kommentoi Facebookissa