FORMULA 1 Kimi Räikkönen vahvisti keskiviikkona, ettei jatka Formula ykkösissä tämän kauden jälkeen. Uutinen oli odotettu. Itse asiassa merkittävä yllätys oli, että Räikkönen 41-vuotiaana F1-sarjassa yhä kilpaili.
Räikkönen lienee Mika Häkkisen ohella Suomen historian kaikkien aikojen tunnetuin kilpa-ajaja tai tunnetuin urheilija ylipäätään. Siitä kertoo fakta, että parikymmentä vuotta jatkuneella F1-urallaan Räikkönen on tienannut yli 300 miljoonaa euroa.
Räikkösen ura on ollut yllättäviä käänteitä täynnä. Yllätyksen hän tarjosi jo syksyllä 2000 tultuaan suoraan puskista F1-maailman tietoisuuteen.
Mika Salo oli merkittävässä roolissa Räikkösen nousussa Formula Renault -sarjasta suoraan Formula ykkösiin. Kesällä 2000 Salo oli tehnyt sopimuksen Toyotan kanssa ja Sauber tarvitsi uuden kuljettajan tämän tilalle. Salo ehdotti täysin tuntematonta Räikköstä.
Mika Häkkis -huumassa eläneessä Suomessakin kysyttiin, että kuka ihmeen Kimi Räikkönen? Suomalaisissa medioissa oli spekuloitu, ettei Häkkisen ja Salon jälkeen ainakaan heti uutta suomalaisajajaa Formula ykkösiin tulisi.
Räikkönen pääsi syyskuussa 2000 testaamaan Sauberin F1-autoa Mugellossa. Loppu onkin historiaa. Räikkönen näpäytti taidoillaan epäilijöitä niin testeissä kuin ensimmäisessä F1-kilpailussaankin Melbournessa maaliskuussa 2001 ajettuaan heti kuudenneksi.
Luonnollisesti Räikkönen oli heti kärkitallien McLarenin ja Ferrarin kiikarissa. McLarenille Räikkönen pääsikin jo 2002, kun Häkkinen päätti pitää Formula ykkösistä taukoa.
McLarenilla Räikkönen saavutti palkintosijan heti ensimmäisessä kilpailussaan Melbournessa 2002. Vuotta myöhemmin Malesian Sepangilla Räikkönen juhli ensimmäistä osakilpailuvoittoaan.
McLarenilla Räikkönen ajoi viiden kauden ajan 2002-2006. Vuonna 2005 hän olisi todennäköisesti voittanut maailmanmestaruuden, ellei Mercedes-moottorin tekniikka olisi reistaillut. Tuohon aikaan moottorivaihdoista seurasi isoja lähtöruuturangaistuksia ja Räikkönen joutui antamaan aivan liikaa tasoitusta mestaruuden voittaneelle Renaultin Fernando Alonsolle.
Ferrari oli houkutellut Räikköstä riveihinsä useamman vuoden ajan ja sai haluamansa 2006, jolloin syyskuussa Monzan kisan yhteydessä kerrottiin, että Räikkönen korvaa Ferrarilla 2007 Michael Schumacherin, joka lopettaa uransa.
Räikkönen oli Ferrarin panostusten arvoinen voitettuaan 2007 maailmanmestaruuden. Sen jälkeen kukaan toinen kuljettaja ei ole Ferrarilla maailmanmestaruutta voittanutkaan.
Mestaruutensa jälkeen Räikkönen ajoi Ferrarilla pari vaisumpaa kautta. Syksyllä 2009 tärähtikin sitten uutispommi, kun Ferrari tiedotti, ettei Räikkönen jatka tallissa enää 2010. Ferrari halusi Alonson hänen tilalleen.
Räikkönen oli kyllästynyt Formula ykkösiin. Hän ei halunnutkaan palata McLarenille, vaan päätti ajaa rallia.
Ralliautoilu vaatii harjoittelua. Räikkönen kykeni asvaltilla yksittäisillä erikoiskokeilla haastamaan lajin huippuja, mutta kärjestä hän jäi kisojen tuloksissa kauas.
Formula ykkösissä Räikkösellä oli yhä mahdollisuus menestyä ja tienata miljoonia. Syksyllä 2011 sitten vahvistettiin, että Räikkönen seuraavana vuonna palaisi Formula ykkösiin Lotus-talliin.
Lotuksella Räikkönen ajoi kaksi kautta ja voitti kaksi kilpailua. Hän sijoittui MM-sarjassa kolmanneksi 2012.
Räikkönen menestyi paremmin kuin Lotus-tallin omistaja Genii Capital odotti. Tällä sijoitusyhtiöllä ei lopulta ollutkaan varaa maksaa Räikköselle menestysbonuksia.
Vuoden 2013 kesällä julkisuuteen tihkui huhuja Räikkösen paluusta Ferrarille. Lopulta sopimus vahvistettiinkin ja Räikkönen pelasi Maranellon korskean orhin ohjaksiin 2014.
Ferrarilla Räikkönen ajoi viiden kauden ajan, mutta joutui tyytymään kakkoskuljettajan rooliin. Sekin kelpasi hänelle hyvin. Räikkönen on saanut Formula ykkösissä aina kiitosta siitä, ettei politikoi, vaan hoitaa työnsä, kuten on sovittu.
Räikkösen uran todennäköisesti viimeiseksi F1-osakilpailuvoitoksi jäi vuoden 2018 Yhdysvaltain osakilpailun voitto Ferrarilla. Sillä voitollaan hän nousi Suomen kaikkien ykköseksi voittotilastossa Mika Häkkisen edelle. Voitto oli Räikkösen uran 21:s F1-sarjassa.
Ennen viimeisintä voittoaan Räikkönen oli tarjoillut uutispommin. Hän oli ilmoittanut jatkavansa F1-uraansa Alfa Romeo -tallissa (entinen Sauber). Aiemmin Räikkönen oli sanonut, että haluaa kilpailla F1-sarjassa vain sellaisella autolla, jolla voi voittaa. Nyt hän siirtyikin takarivin talliin.
Alfa Romeolla Räikkönen ajoi vielä kolmen kauden ajan. Hän siirtyi kaikkien aikojen tilastoykköseksi ajettujen kilpailujen määrässä.
Räikkönen ajoi Alfa Romeolla vuosi kerrallaan -periaatteella. Keskiviikkona hän paljasti tehneensä päätöksen jo viime talvena, että kausi 2021 jäisi hänen viimeisekseen.
Räikkönen poistuu F1-radoilta tämän kauden jälkeen, mutta hänen uransa moottoriurheilun parissa todennäköisesti jatkuu. Syksyn edetessä saatetaankin kuulla mielenkiintoisia uutisia.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Kimi Räikkönen vahvisti – F1-ura loppuu tänä vuonna
Kommentoi Facebookissa