Kimi Räikkönen vahvisti – F1-ura loppuu tänä vuonna

Kimi Räikkönen ajaa kaudella 2020 Alfa Romeo-tallissa.

Kimi Räikkönen ajaa kaudella 2021 Alfa Romeo-tallissa. (Kuva AOP)

Kimi Räikkönen jättää Formula ykköset ensi joulukuussa.

FORMULA 1 Kimi Räikkönen jysäytti keskiviikkona Instagram-tilillään jättiluokan uutisen. Hän ilmoitti uransa Formula ykkösissä päättyvän tähän kauteen.

Räikkönen kertoi tehneensä päätöksensä jo viime talvena. Hän toteaa, ettei päätös ollut helppo.

Kimi Räikkönen, 41, ajoi ensimmäisen F1-kilpailunsa maaliskuussa 2001 Australian Melbournessa. Maailmanmestaruuden Räikkönen voitti 2007 ja sijoittui MM-pisteissä toiseksi 2003 sekä 2005.

Räikkönen piti F1-sarjasta taukoa kausina 2010 ja 2011. Hän teki paluun 2012 ja ehti siis ajaa Formula ykkösissä kaikkiaan 19 kautta. Osakilpailuvoittoja Räikkösellä on 21.

Räikkösen tilalle Alfa Romeo -talliin huhutaan Valtteri Bottasta. Sopimus saatetaan vahvistaa jo ensi viikonloppuna.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Belgian F1-kisassa tehtiin surullista historiaa

Kommentoi Facebookissa