Kirjallisuuden Nobel-palkinto eurooppalaisille – Olga Tokarczukin valinta odotettu, Peter Handke yllätti

Suuri yleisö tunnistaa Peter Handken ehkä parhaiten elokuvan Berliinin taivaan alla käsikirjoituksesta.

Suuri yleisö tunnistaa Peter Handken ehkä parhaiten elokuvan Berliinin taivaan alla käsikirjoituksesta. (Kuva AOP)

Kirjallisuuden Nobel-palkinto jätettiin jakamatta viime vuonna Ruotsin akatemian kriisin johdosta.

NOBEL Kirjallisuuden Nobel-palkinnon vuodelta 2018 saa puolalainen Olga Tokarczuk ja vuodelta 2019 itävaltalainen Peter Handke. Viime vuonna palkintoa ei jaettu lainkaan Ruotsin akatemian ahdistelukohun johdosta, tänä vuonna palkinnon saajia oli siksi kaksi.

Olga Tokarczuk oli yksi ennakkosuosikeista, ja akatemian kriisin seurauksena vähintään toisen valinnoista uskottiin kohdistuvan naiskirjailijaan. Psykologinakin toiminut Olga Tokarczuk voitti viime vuonna myös The Man Booker International -palkinnon.

Puolalainen kirjailija ja psykologi Olga Tokarczuk oli yksi ennakkosuosikeista.
Puolalainen kirjailija ja psykologi Olga Tokarczuk oli yksi ennakkosuosikeista. (Kuva AOP)

Tokarczukin tuotantoa on suomennettu vain vähän, viimeisin vuonna 2012 ilmestynyt novellikokoelma Vaeltajat on loppuunmyyty. Puolassa erittäin arvostettu Tokarczuk on kirjallisen lahjakkuuden lisäksi tunnettu myös poliittisesta toiminnastaan ja oikeistohallituksen vastustamisesta.

Itävaltalaisen Peter Handken tuotantoa on sen sijaan suomennettu kymmenkunta teosta, jo 1970-luvun lopusta lähtien. Handkea on kritisoitu puolestaan konservatiivisena kirjoittajana ja syytetty jopa natsisympatioista.

Suuri yleisö tunnistaa Handken ehkä parhaiten käsikirjoittamastaan elokuvasta Berliinin taivaan alla, jonka hän teki yhdessä ohjaaja Wim Wendersin kanssa.

Nobelin kirjallisuuspalkinnon arvo on noin 830 000 euroa. Suomalaisista kirjailijoista palkinnon on saanut ainoastaan F.E. Sillanpää.

Lue myös: Kirjallisuuden Nobel-voittaja valitaan jälleen – tänä vuonna jaetaan kaksi palkintoa

Kommentoi Facebookissa