RUNOILIJA Taiteen akateemikko, suomentaja, runoilija ja kirjailija Kirsi Kunnas on kuollut 96-vuotiaana. STT kertoo asian vahvistaneen perhepiiri. Helsingissä 14.12.1924 syntynyt Kunnas nukkui pois kotonaan Nurmijärvellä.
Kirsi Kunnaksen vanhemmat olivat kuvataiteilijoita. Hän itse julkaisi esikoisteoksensa runokokoelman Villiomenapuu vuonna 1947 ollessaan 22-vuotias kustannusvirkailija WSOY:llä.
Vuonna 1956 ilmestynyt Tiitiäisen satupuu uudisti suomalaista lastenlyriikkaa. Kunnaksen runot sisältävät sekä aikuisia että lapsia puhuttelevia kielellisiä leikkejä. Kunnas myös suomensi muun muassa Tove Janssonin ja Lewis Carollin tekstejä. Teos Tiitiäisen metsä (WSOY) julkaistiin vuonna 2020 ja kokoelma Puut kantavat valoa: Runot 1947–1986 (WSOY) vuonna 2021.
Laajan kirjallisen tuotannon lisäksi Kunnas on toiminut aktiivisesti arkkitehtuurin ja vanhan rakennusperinnön suojelemiseksi ja on kertonut edustamansa yhdistyksen suurimman saavutuksen olleen Tampereen Kauppahallirakennuksen säilyttäminen.
Kirsi Kunnakselle on myönnetty valtion kirjallisuuspalkinto neljä kertaa, Pro Finlandia -mitali vuonna 1973, Tampereen yliopiston humanististen tieteiden kunniatohtorin arvo vuonna 2000 sekä taiteen akateemikon arvonimi vuonna 2009. Väinö Linnan palkinnon hän sai 2011, Aleksis Kiven palkinnon 2012 ja Eino Leinon palkinnon vuonna 2018. WSOY:n kirjallisuussäätiö jakaa puolestaan Kirsi Kunnas -palkinnon joka toinen vuosi.
Kunnas on ollut vuodesta 1957 asti naimisissa kirjailija Jaakko Syrjän kanssa. Kunnas ja Syrjä ostivat vuonna 1962 Ylöjärven Takamaasta vanhan kansakoulun perheen kesäasunnoksi. Pariskunnan pojat ovat Eppu Normaali -yhtyeestä tunnetut Martti ja Mikko Syrjä, kansakoulun keittolasta tulikin myöhemmin yhtyeen ensimmäinen harjoitustila.
Kommentoi Facebookissa