KOIRAKUOLEMAT Norjan elintarvikeviranomainen varoittaa koiranomistajia tuntemattomasta taudista, joka on tappanut yli 20 koiraa Norjassa. Sairastuneilla koirilla on havaittu voimakas äkillinen verinen ripuli ja oksentelu sekä yleisvoinnin heikentyminen.
Täyttä varmuutta ei kuitenkaan ole, liittyvätkö koirien kuolemat toisiinsa tai onko kyseessä tarttuva tauti. Varotoimenpiteenä Ruokavirasto suosittelee tällä hetkellä mahdollisuuksien mukaan välttämään koirien tuontia Norjasta Suomeen, sekä koirien viemistä Suomesta Norjaan. Suomessa ei toistaiseksi ole havaittu viitteitä vastaavasta epidemiasta.
Suomen Kennelliiton Norjan kennelliitolta saamien tietojen mukaan norjalainen eläinsairaala raportoi tämän viikon keskiviikkona koirien vakavasta taudista. Sairastuneita koiria on noin 30–40. Seitsemän koiran on vahvistettu kuolleen, mutta viestimien mukaan kuolleita koiria on enemmän, jopa 20.
Toistaiseksi ei ole varmaa, liittyvätkö kuolemantapaukset toisiinsa tai onko kyse tarttuvasta taudista. Kaikki tautiin sairastuneet koirat eivät ole kuolleet.
Suomen Kennelliiton hallitus päätti torstai-iltana varotoimenpiteenä, että Norjassa asuvat koirat eivät toistaiseksi saa osallistua Kennelliiton alaisiin koiratapahtumiin. Vastaavan päätöksen ovat tehneet myös Ruotsin ja Tanskan kennelliitot.
Oireiden nopean etenemisen perusteella kyseessä saattaa olla virus.
– Koirien veriripulitapauksia esiintyy aina välillä Suomessakin ja sairaaloissa säännöllisesti. Toivotaan, että on sattumaa, että tapauksia juuri nyt ilmenee näin tiuhaan. Viimeksi eilen aamulla hoidin chatissa tapausta, jossa koiran tila huononi todella nopeasti. Aika pian totesin, että nyt on parasta siirtyä pikavauhtia klinikalle, sanoo LemmikkiHelpin eläinlääkäri Eva Kaisti.
Monesti äkillisen ripulin aiheuttajia ovat erilaiset virukset ja bakteerit. Esimerkiksi ulkoa syöty raato tai muu pilaantunut, mutta koiran mielestä syömäkelpoinen tuote, pilaantunut tai muutoin epäsopiva ruoka, myrkylliset tuotteet tai ylensyöminen voivat aiheuttaa ongelmia.
Kolmelle kuolleelle koiralle on tehty ruumiinavaus ja näytteet on lähetetty analysoitavaksi Norjan eläinlääketieteelliseen instituuttiin. Ruumiinavauksen tulokset antavat toivottavasti tietoa mahdollisista taudinaiheuttajista ja taudin itämisajasta.
Alustavien tietojen mukaan ruumiinavauksissa on löydetty kahta bakteeria jotka aiheuttavat ripulia, mutta toistaiseksi ei tiedetä, ovatko ne aiheuttaneet kuolemat.
Lue myös: Näitä ruoka-aineita koirien ei tulisi koskaan syödä – jo pieni annos voi olla kohtalokas
Kommentoi Facebookissa