Kokoontumisrajoituksia ei sittenkään kiristetä koronaviruksen johdosta – ”Nolla oli pudonnut pois. Olemme pahoillamme.”

Sosiaali- ja terveysministeriö kiirehti julkaisemaan Twitterissä oikaisun uutiseen.

Sosiaali- ja terveysministeriö kiirehti julkaisemaan Twitterissä oikaisun uutiseen. (Kuva STM)

Sosiaali- ja terveysministeriö korjaa ilmoitusta yleisötilaisuuksien rajoitusten kiristämisestä.

KORONAVIRUS Aluehallintovirasto tiedotti tänään, että yleisötilaisuuksien rajoitukset kiristyvät syyskuussa tartuntatautitilanteen vuoksi. Viraston mukaan syyskuussa voi järjestää enintään 50 henkilön yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia.

Yli 50 henkilön tilaisuuksia voisi järjestää sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa, jos turvallisuus voidaan varmistaa THL:n ja opetus- ja kulttuuriministeriön ohjeen mukaisesti.

Rajoitusten kiristäminen oli aluehallintoviraston mukaan välttämätöntä, koska Suomen epidemiologinen tilanne on muuttunut epäsuotuisaan suuntaan ja todetut COVID-19-tapaukset ovat lisääntyneet elokuun aikana. Tartuntatautilaki mahdollistaa määräysten antamisen korkeintaan yhdeksi kuukaudeksi kerrallaan.

Suomen valtamediat julkaisivat uutisen, sillä viranomaistiedotteisiin voi yleensä luottaa. Tapaus sai kuitenkin surkuhupaisia piirteitä, kun sosiaali- ja terveysministeriö kiirehti julkaisemaan Twitterissä oikaisun.

”STM:n ohjauskirjeessä aluehallintovirastoille @AVItwiittaa oli valitettava kirjoitusvirhe. Linjaus kokoontumisrajoituksiin ei ole muuttunut, 500 henkilöä on edelleen rajana, ei 50. Nolla oli pudonnut pois. Olemme pahoillamme, korjaamme asiaa parhaillaan. #korona”

Aluehallintovirasto kertoo Twitterissä käsittelevänsä asiaa parhaillaan.

”Käsittelemme parhaillaan päätöstemme sisältöä suhteessa @STM_Uutiset ohjauskirjeeseen ja tiedotamme asiasta lisää heti kun voimme.”

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tämänpäiväisen ilmoituksen mukaan Suomessa on todettu yksi uusi koronaviruskuolema ja 18 uutta tartuntaa. Sairaalahoidossa on 12 potilasta, heistä yksi on tehohoidossa.

Lue myös: Koronavirusta on todettu usean kaupungin jätevesissä – ”Samoilla paikkakunnilla, joilla on todettu myös tartuntoja”

Kommentoi Facebookissa