TYÖTURVALLISUUS Tunnettu tamperelainen lihanjalostusyritys Tapola Oy on tuomittu pieneen sakkoon työturvallisuusrikoksesta. Lisäksi sakkoja sai kolme yhtiön työntelijää.
Tapolan käräjille vienyt onnettomuus sattui huhtikuussa 2018. Pakkauskoneella työskennellyt työntekijä ryhtyi oikaisemaan koneessa ryppyyn mennyttä muovikalvoa, jolloin hänen kätensä jäi puristuksiin. Miehen käteen tuli vakavia vammoja.
Syyttäjän mukaan työntekijää ei ollut perehdytetty riittävästi pakkauskoneella työskentelyyn. Yhtiössä ei myöskään ollut ryhdytty riittävästi toimiin koneeseen liittyvien riskien poistamiseksi.
Syyttäjä vaati Tapolalle 30 000 euron yhteisösakkoa työturvallisuusrikoksesta. Oikeus hylkäsi syytteen osittain. Siksi sakkoa tuomittiin vain 6000 euroa.
Juttuvinkki: Viime vuonna sattui yli 100 000 työpaikkatapaturmaa – ja 24 000 tapaturmaa työmatkalla
Syytteen sai myös yhtiön toimitusjohtaja, mutta tämä syyte hylättiin. Valtio määrättiin maksamaan toimitusjohtajan oikeudenkäyntikuluja 5857 euroa. Kolme Tapolan työntekijää puolestaan tuomittiin työturvallisuusrikoksesta 300–450 euron sakkoihin.
Tapola on Tampereella ja muuallakin maassa tunnettu brändi. Yhtiön tunnetuin tuote on mustamakkara, yksi tamperelaisuuden symboleista. Julkisuutta Tapola sai, kun ex-mäkimies Matti Nykänen oli kaksi kertaa aviossa yhtiön omistajasukuun kuuluneen Mervi Tapolan kanssa.
Pirkanmaan käräjäoikeuden istunnossa kävi ilmi, että Tapola teki viime vuonna 9,1 miljoonan euron liikevaihdolla 260 000 euroa voittoa. Yhtiön toimitusjohtaja arveli käräjillä, että tänä vuonna saattaa tulla tappiota.
Lue myös: Tapolalle syyte työturvallisuusrikoksesta – työntekijän käteen vakavat vammat
Kommentoi Facebookissa