Kolme vaihtoehtoa laajentaa viinien myyntiä – päivittäistavarakauppoihin, ravintoloihin vai erikoisliikkeisiin?

Viinien vähittäismyynnin vapauttaminen monopolin piiristä on perusluonteeltaan poliittinen kysymys. (Kuvituskuva Fotolia)

Selvitys arvioi viinien myynnin laajentamista Alkon monopolin ulkopuolelle.

ALKOHOLIPOLITIIKKA Selvityshenkilö Antti Neimala on luovuttanut sosiaali- ja terveysministeriölle ja työ- ja elinkeinoministeriölle selvityksen, joka käsittelee enintään 15-prosenttisten viinien myynnin vapauttamista Alkon yksinoikeusjärjestelmän piiristä.

Selvitys sisältää kolme vaihtoehtoista mallia laajentaa viinien myyntiä Alkon monopolin ulkopuolelle. Vaihtoehtoja ovat viinien vähittäismyynnin salliminen päivittäistavarakaupoissa, vähittäismyynnin salliminen ravintoloissa anniskeluluvan yhteydessä tai viinien erikoisliikkeiden perustamisen salliminen. Mallit olisi mahdollista toteuttaa itsenäisinä uudistuksina tai niistä voisi toteuttaa useamman samaan aikaan.

Selvityksen johtopäätöksissä tuodaan esiin, että viinien vähittäismyynnin vapauttaminen monopolin piiristä on perusluonteeltaan poliittinen kysymys. Ratkaisun on kuitenkin oltava EU-oikeuden mukainen ja täyttää perustuslain vaatimukset.

Lähtökohdat viinien vähittäismyynnin vapauttamiseksi ovat sikäli hyvät, että alkoholilaissa on jo nykyisin toimiva vähittäismyyntilupajärjestelmä. Päivittäistavarakauppa ja anniskeluravintolat ovat harjoittaneet vastuullista alkoholin myyntiä kuluttajille jo vuosikymmeniä.

Selvityksessä tuodaan esiin, että Suomi ja Ruotsi ovat ainoat EU-maat, jotka ylläpitävät valtiollisia alkoholijuomien vähittäismyyntimonopoleja. Selvityksen mukaan viinien vähittäismyynnin laajentamisen puolesta puhuvat kuluttajien valinnanmahdollisuuksien parantuminen ja kuluttajahintojen laskeminen, elinkeinovapauden laajentuminen, kilpailun lisääntyminen ja sisämarkkinoiden toiminnan tehostuminen.

Viinien vähittäismyynnin avaaminen kilpailulle lisäisi kuluttajien valinnanvapautta ja alkoholijuomien saatavuutta. Viinien myyntipaikkojen määrä kasvaisi Alkon myymälöiden nykyiseen määrään verrattuna. Myyntipaikkojen lisääntyessä kuluttajat hyötyisivät asioinnin vaivattomuudesta ja asiointimatkojen lyhenemisestä.

Selvityksessä viitataan Kilpailu- ja kuluttajaviraston arvioon, jossa todetaan kuluttajien hyötyvän viinien vähittäismyynnin vapauttamisesta muun muassa halvempina hintoina, yhden luukun ostamisen hyötyinä, lyhyempinä etäisyyksinä myyntipaikkoihin ja mahdollisuutena valita itselleen parhaiten sopiva tuote.

Viinien vähittäismyynnin vapauttamisessa on huomioitava sen vaikutukset alkoholin kulutukseen. Selvityksen mukaan on mahdollista, että viinien vähittäismyynnin vapauttaminen lisää alkoholin kokonaiskulutusta ja alkoholin aiheuttamia haittoja yhteiskuntaan.

Selvityksessä tuodaan esiin, että kulutuksen ja haittojen epätasainen jakautuminen vaikeuttavat kokonaisarvion tekemistä alkoholihaittojen kehittymisestä viinien vähittäismyynnin vapautuessa. Vaikka alkoholinkulutus ei lisääntyisi kaikissa väestöryhmissä, heikoimmassa asemassa olevien ryhmien ongelmat voisivat lisääntyä.

Viinien myynnin vapauttamisella olisi todennäköisesti huomattavia vaikutuksia Alkon toimintaan ja tehtäviin. Viinien vähittäismyyntimonopolin purkaminen johtaisi Alkon markkinaosuuden pienentymiseen, liikevaihdon laskuun ja liiketoiminnan edellytysten heikkenemiseen, millä olisi vaikutuksia myös väkevien alkoholijuomien myyntiin ja niiden myynnin sääntelyyn.

Alkon monopolin oikeudelliset ja taloudelliset perusteet pitäisi arvioida huolellisesti uudelleen, jos monopoli kaventuisi vain väkevien alkoholijuomien vähittäismyyntiin. Selvitys perustuu hallitusohjelman kirjaukseen ja on osa alkoholisääntelyn kehittämistä koskevaa uudistuskokonaisuutta.

Lue myös: Alkon väkevien ja viinien myynti laski – oluiden myynti lähes ennallaan

Kommentoi Facebookissa