YHDYSVALLAT Amerikan poliittisessa historiassa koettiin viime yönä Suomen aikaa hätkähdyttävä välikohtaus, kun istuvan presidentti Donald Trumpin kannattajat onnistuivat tunkeutumaan Yhdysvaltain kongressirakennukseen Washington D.C.:ssä.
Capitolissa kokoontuvat edustajainhuoneen ja senaatin jäsenet, ja Yhdysvaltain kongressin oli määrä laskea ja julistaa valitsijakokouksen presidentinvaalin tulos. Vaalit hävinnyt presidentti Trump oli puolestaan kutsunut kaupunkiin kannattajansa mielenosoitukseen, jonka tarkoitus oli vaikuttaa presidentinvaalien tuloksen vahvistamiseen.
Trump vaati kokouksen puheenjohtajana toiminutta varapresidentti Mike Penceä kumoamaan vaalituloksen ja demokraattien Joe Bidenin vaalivoiton. Pence kuitenkin totesi etukäteen, että hän tulee noudattamaan Yhdysvaltain perustuslakia ja vahvistamaan tuloksen.
Senaatin ja edustajainhuoneen yhteisistunto keskeytyi, kun Trumpin kehottamana alueelle siirtyneet mielenosoittajat onnistuivat tunkeutumaan kongressirakennukseen. Tilanne muuttui kaoottiseksi ja muun muassa varapresidentti Pence evakuoitiin paikalta.
Kun tilanne saatiin jälleen viranomaisten hallintaan, Washingtonin poliisipäällikkö Robert J. Contee kertoi 52 mielenosoittajan tulleen pidätetyksi. Välikohtauksessa menehtyi neljä henkilöä, joista yksi nainen kuoli poliisin ampumana. Myös useita poliiseja loukkaantui ja kaupunkiin julistettiin ulkonaliikkumiskielto.
Monet tahot ympäri maailmaa katsovat presidentti Donald Trumpin olevan vastuussa tapahtumista, ja vaativat häntä toimiin tilanteen rauhoittamiseksi. Trump julkaisikin viestin Twitterissä, ennen kuin viestintäpalvelu sulki hänen tilinsä. Myös Facebook sulki presidentin tilin. Trump jatkoi voimakkaita väitteitään vaalituloksen väärentämisestä, jonka hän katsoi olevan syy mellakointiin.
“These are the things and events that happen when a sacred landslide election victory is so unceremoniously & viciously stripped away from great patriots who have been badly & unfairly treated for so long. Go home with love & in peace. Remember this day forever!”

Trump julkaisi myös videoviestin, jossa hän vakuutti olevansa lain ja järjestyksen puolella sekä rakastavansa kannattajiaan, joita hän pyysi palaamaan kotiin.
Vaalit voittanut Joe Biden vaati aikaisemmin, että presidentti Trumpin olisi kannettava vastuunsa ja pidettävä kansallisessa televisiossa puhe kansalle. Osa edustajainhuoneen demokraateista on jopa vaatinut varapresidentti Mike Penceä syrjäyttämään Trumpin ja soveltamaan perustuslain 25. lisäystä, joka antaa hallitukselle oikeuden julistaa presidentti kykenemättömäksi hoitamaan virkaansa.
Senaatin ja edustajainhuoneen yhteisistunto on nyt päässyt jatkumaan, ja eri osavaltioiden kyseenalaistetuiksi esitettyjä vaalituloksia on hyväksytty, kun Bidenin vaalivoittoa vahvistetaan osavaltio kerrallaan. Kokouksen kerrotaan etenevän kuitenkin hitaassa aikataulussa.
Kongressin poikkeuksellisten tapahtumien johdosta uutisvarjoon on jäänyt Georgian osavaltiossa pidetyt senaattorivaalit. Perinteisesti republikaanien vallassa olleessa osavaltiossa molemmat paikat päätyivät demokraateille, kun vuoden senaatissa istunut republikaani Kelly Loeffler sai 49,3 prosenttia äänistä ja demokraattipuoluetta edustava musta baptistipappi Raphael Warnock 50,7 prosenttia. Ero oli noin 64 500 ääntä.
Toisesta paikasta kisasivat tiukasti myös republikaanisenaattori David Perdue, joka sai 49,7 prosenttia äänistä sekä tutkiva toimittaja, demokraatti Jon Ossoff, jonka äänisaalis oli 50,3 prosenttia, eron ollessa noin 27 000 ääntä. Tulos tarkoittaa sitä, että voimasuhteet senaatissa ovat etukäteen laskettuna 50-50 demokraattien ja republikaanien välillä, kun kaksi riippumatonta edustajaa äänestää perinteisesti demokraattien mukana.
Ratkaisevassa roolissa on puhetta johtava, tuleva varapresidentti, demokraattien Kamala Harris. Päätöksentekoa Yhdysvalloissa helpottaa tulevaisuudessa se, että demokraattipuolueella on näin käytännössä hallussaan sekä Joe Bidenin presidenttiys, että enemmistö lakia säätävän kongressin molemmissa kamareissa, senaatissa ja edustajainhuoneessa.
Kommentoi Facebookissa