KORONAVIRUS Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kertoo, että uusia koronatapauksia todettiin yhteensä 1 651 viimeisen täyden kalenteriviikon aikana. Tapausmäärä on ollut kasvussa viimeiset kolme viikkoa. Kesäkuun puolivälissä todettiin noin 540 tapausta, jonka jälkeen tapausmäärä on noin kolminkertaistunut.
Epidemia leviää nyt sosiaalisesti aktiivisten nuorten aikuisten keskuudessa, esimerkiksi baari- ja juhlailloissa. Tartuntoja todetaan edellisten viikkojen tapaan eniten 20–29-vuotiaiden ikäryhmässä, jonka osuus oli kolmannes kaikista tartunnoista. Lisäksi 10-19-vuotiaiden osuus kaikista tartunnoista oli 25 prosenttia, jossa tartunnat painottuvat 18 vuotta täyttäneisiin.
Ulkomailla saatujen tartuntojen osuus kaikista tartunnoista on sen sijaan puolittunut edellisestä viikosta. Todetuista tartunnoista 12 prosenttia oli peräisin ulkomailta ja niistä aiheutuneiden jatkotartuntojen osuus kolme prosenttia.
Koronavirustestejä tehtiin viikolla noin 94 200. Covid-19-tapausten osuus testatuista näytteistä oli 1,8 prosenttia. Osuus on kesäkuun puolivälin 0,6 prosentista kolminkertaistunut.
Delta-muunnoksen osuus koko maassa on yli 80 prosenttia tutkituista testituloksista. Varianttityyppi määritellään noin joka viidennestä koronavirusnäytteestä, ja viime viikkoina EM-kisaturistien suuri osuus tyypitetyistä näytteistä voi jonkin verran yliarvioida Delta-muunnoksen osuutta. Henkilöiden, jotka on todettu itärajalla koronapositiivisiksi tai joilla on ollut kontakti Venäjälle, näytteistä noin 90 prosenttia on ollut Delta-muunnosta.
Sairaalahoidossa olevien koronapotilaiden määrä on pysynyt kasvaneista tartuntamääristä huolimatta kuitenkin vakaana. Sairaalahoidossa Covid-19-potilaita oli 14.7.2021 sairaanhoitopiirien oman ilmoituksen mukaan yhteensä 43, joista perusterveydenhuollon osastoilla 6, erikoissairaanhoidon osastoilla 27, ja teho-osastoilla 10 potilasta.
Koko maassa noin 63 prosenttia väestöstä on saanut ainakin yhden rokoteannoksen, ja toisen annoksen 25 prosenttia. Tautiin liittyviä kuolemia oli 14.7.2021 ilmoitettu Tartuntatautirekisteriin yhteensä 978, kun vastaava luku oli viikkoa aikaisemmin 976.
Kommentoi Facebookissa