Korona on tehnyt kansalaisista kokeilijoita – nyt remontoidaan ja lauletaan kotikellarissa karaokea

Tosipaikan tullen ihminen on idearikas ja koronan ajan rautakaupat ovat tehneet hyvää tiliä.

Tosipaikan tullen ihminen on idearikas ja koronan ajan rautakaupat ovat tehneet hyvää tiliä. (Kuva Fotolia)

Kolumnistimme toteaa, kuinka vuosi koronakurimuksessa on saanut hakemaan myös mieluisia kokemuksia.

KOLUMNI Antibioottien käyttö on vähentynyt ja kotimaan, erityisesti lähiseudulle tapahtuva matkailu on lisääntynyt. Nyt viihdytään kotona ja harrastetaan niin sanottua kotoilua. Arkiasun ykköseksi ovat nousseet verkkarit ja intohimoista suurimmaksi heittäytymisen ilo.

Siirtyminen mukavuusalueen ulkopuolelle on korona-ajan ilmiö. Kaikesta erilaisesta on tullut hauskaa ja joukosta löytyy monenlaisia ilottelijoita. On ihmisiä, jotka ovat istuttaneet elämänsä ensimmäiset kukkaset tai hurahtaneet leipomiseen. Myös se parin vuosikymmen ajan romuvarastona toiminut pihapytinki on viimeisen päälle rempattu ja muutettu kesäkeittiöksi.

Nämä esimerkit ovat vain pintaraapaisua siitä, mitä ihmiset ovat viimeisen vuoden ajan touhunneet. Ai niin, tilastot kielivät, että myös syntyvyys on kääntynyt pitkän hiljaiselon jälkeen kasvuun. Tämä todistaa sen, että kaikista asioista, niistä huonoistakin, löytyy aina pikkuriikkisen myös hyvää. Ainakin pienen siemenen verran.

Vielä viime keväänä tätä lausetta ei kannattanut ääneen sanoa, mutta nyt tilanne on toinen. Toki kaikkien kohdalla poikkeusoloissa ei ole mitään kurjuutta parempaa. Jos maailmanlaajuinen epidemia on vienyt työn, toimeentulon ja terveyden, niin siinä tilanteessa ei lyödä positiivisuuden rumpua. Päinvastoin ja tämä on todella surullista.

Mutta, näin sivusta seuraajana olen pistänyt kuitenkin merkille, että vuosi kurimuksen keskellä on herättänyt henkiin sen kuuluisan talvisodan hengen. Periksi ei anneta. Kun pahin pelko ja siitä seurannut lamaannus ovat taittumassa toivon puolelle, ihmiset ovat alkaneet etsiä itselleen niin sanottuja henkisiä selviytymiskeinoja.

Juttuvinkki: Korona on lisännyt käsityöintoa – ”Kansa on haastanut itsensä kutomaan”

Kun kavereita ei koronan takia uskalla tavata ja kaikki pippalotkin suositellaan jätettäväksi tulevaisuuteen, niin tilalle on kehiteltävä jotakin muuta. Tosipaikan tullen ihminen on idearikas ja todellinen tosielämän MacGyver. Tästä kertoo muun muassa se, että koko koronan ajan rautakaupat ovat tehneet hyvää tiliä.

Ihmiset ovat siis rakentaneet koronan ympärille uudenlaiset puitteet ja maustaneet elämänsä aivan uudenlaisella sisällöllä. Tunnen muutaman kaverin, jotka ovat osoittautuneet varsinaisiksi heittäytymisen mestareiksi. Toinen näistä viidenkympin paremmalle puolelle ennättäneistä veijareista päätti yllättää puolisonsa ja toteuttaa samalla tämän jo vuosien ajan pinnalla olleen toiveen.

Taustalla oli jo kovasti pintaremontin tarpeessa oleva kellaritila. Siis tila, jossa ei ollut muuta toimivaa kuin pari hillohyllyä. Niinpä etätöihin jäänyt isäntä rahtasi hillot jääkaappiin ja kertoi iloisesti yllättyneelle emännälle ryhtyvänsä remonttipuuhiin. Rouva luonnollisesti esitti vinon pinon toiveita sävyistä, materiaaleista ja muista sellaisista. Kaverini kuunteli ja sanoi, että kaikki huomioidaan, mutta yllätyksen pilaamiseksi tiloihin ei sitten kurkistella, ennen kuin upeus on kruunajaisia vaille valmis.

Lukkojen takana mies ahersi aikansa ja kun avajaisten aika koitti, lopputulos ei ollutkaan ihan sitä, mitä rouva oli mielikuvissaan ajatellut. Kaverini oli tehnyt hillokellarista tummanpuhuvan miesluolan. Katosta roikkuivat poikamiesvuosilta tutut lennokit ja seinille oli ripustettu keräilyaarteita armeijan ylijäämävarastoista.

Mutta, varsinainen ylpeydenaihe oli yhden istuttava, siis yhden istuttava baaritiski napsukaappeineen sekä viimeisen päälle laadukas karaokelaitteisto, jättiteeveetä tietenkään unohtamatta. Luolan avajaisia kaverini vietti sattuneesta syystä yksin ja yksin mies nukkui seuraavat viikot myös yönsä.

Juttuvinkki: Suomalaiset kokevat koronan vaikuttaneen elämään myös positiivisesti – piristysruiske ruoanlaittoon

Toinen kaverini innostui koronan myötä ruuanlaitosta. Aikaisemmin tämä poikamieselämää viettävä arjen sankari käytti keittiötä vain läpikulkupaikkana ja sai ravintonsa pääasiassa eineksistä. Jäätyään koronan takia työttömäksi mies päätti ensitöikseen pudottaa painoa ja pistää itsensä muutenkin kuntoon. Ja kun elämäntaparemontti ei suosi jatkuvaa roskaruokaa, kaverini oli pakko ryhdistäytyä myös keittiössä.

Googlettamalla syntyi ensimmäinen annos puuroa ja netti ohjasi myös Marttojen ruokasivustolle. Kyllä, Marttojen opeilla tästä entisestä poikamiesvelmusta kehittyi kohtalaisen nopealla aikataululla salonkikelpoinen kotikokki. Pääroolissa on edelleen tavallinen kotiruoka, mutta uusina aluevaltauksina ovat nyt myös eri maakuntien perinneruoat sekä pallogrillin kautta tuotetut grilliherkut.

Kuten nämä kaksi esimerkkiä kielivät, heittäytyminen mukavuusalueen ulkopuolelle saattaa tuoda elämään aivan uudenlaista sisältöä. Tärkeintä on vain uskallus ja into oppia uutta. Vaikka korona on tuonut mukanaan paljon haasteita, epävarmuutta ja jopa pohjatonta surua, niin ihmisillä on kuitenkin sisäinen voima selviytyä.

Hankalimmassa tilanteessa tämän kaiken keskellä ovat kuitenkin yksinäiset. Myös ihmiset, jotka ovat tottuneet menemään ja tulemaan ja ovat muutenkin riippuvaisia sosiaalisesta elämästä, koronan henkinen kuritus iskee lujaa.

Henkilökohtaisesti koen selvinneeni koronasta ainakin tähän saakka kohtalaisen pienin vaurioin. Peloista suurin on kuitenkin oma ja läheisteni sairastuminen, joten pyrin välttämään kaikkea turhaa liikkumista. Onnekseni huvimatkat ovat olleet tähänkin saakka hyvin vähänlaisia. Niinpä korona-ajan ilmiö eli kotoilu eri muotoineen sekä metsäretket puiden halailuineen ovat olleet osa arkeani jo pikkutytöstä lähtien.

Vaikka erakkomainen elämäntyyli ja viihtyminen omassa seurassa ovat aina olleet osa minua, niin nyt osaan kuitenkin entistä enemmän arvostaa arjen tavallisia asioita. Näin se vain on, että aina ei tarvitse katsoa kaukaa nähdäkseen lähelle.

Anne Anttila

Kirjoittaja on Päivän Lehden vakituinen avustaja ja nykypäivän elämänmenoa hämmästelevä toimittaja.

Lue myös: Koronavuonna vihannekset valloittivat ostoskorin – myös naudanlihan myynti kasvoi

Kommentoi Facebookissa