JÄÄKIEKKO SM-liigassa piti pelata tiistaina Oulussa kärkiottelu Kärppien ja Rauman Lukon välillä. Ottelu kuitenkin peruttiin, kun Kärppien joukkueessa ilmeni koronavirustartunta.
Lukko matkusti turhaan Ouluun. Joukkue oli valmistautumassa peliin, kun ilmoitus ottelun peruuntumisesta tuli.
Lukon päävalmentaja Pekka Virta ei ollut juttutuulella. MTV:n puhelinhaastattelussa hän lopetti haastattelun yhden lauseen jälkeen ilmoitettuaan ensin, että tieto peruuntumisesta tuli, kun joukkue oli vetämässä verkkareita jalkaan.
Yksi ottelu tiistaina saatiin pelattua. Tappara katkaisi tiistaina kahden tappion putkensa Liigassa kaadettuaan Sportin 6-5-lukemin voittomaalikilpailussa.
Tappara ei kahdesta pisteestään huolimatta voi itseään kehua. Joukkue menetti ottelussa 4-1-johtonsa päätöserässä.
Tapparan hahmoksi nousi ensimmäisen maalinsa kasvattajaseurassaan tehnyt 20-vuotias hyökkääjä Kristian Tanus, joka osui myös voittomaalikilpailussa. Hänen tehonsa olivat tiistaina 1+1.
Tanus vähän jopa naurahti ottelun erikoiselle kululle.
– Joo, tästä pelistä ei väriä puuttunut. Hyvät kaksi erää meiltä, mutta kolmanteen erään kaveri sai nopeat maalit ja vähän meiltä loppui oma tekeminen. Me ei saatu oikein hyökkäyspäähän myllyä aikaiseksi, mutta kaveri sai oikeastaan ekaa kertaa koko peliin, Tanus kertasi C Morella.
Tappara on voittanut edellisestä kuudesta ottelustaan vain kaksi. Kaksi pistettäkin siis maistuivat.
– Nyt ei ole vähään aikaan näkynyt voittoja, joten tärkeä voitto ja tärkeät kaksi pinnaa, Tanus totesi.
Tappara on sarjataulukossa kymmenentenä. Sport on sijalla 12.
Teksti Otto Palojärvi ja Ville Hirvonen
Lue myös: Koronan kiusaama Jokerit suli päätöserässä – ”Ihan ok ei riitä”
Kommentoi Facebookissa