Koronavirustartunta todettu päiväkoti-ikäisellä lapsella – koko ryhmä ja kaksi aikuista karanteeniin

Koronavirustartuntoja on viime viikkoina todettu sekä päiväkodeissa että kouluissa.

Koronavirustartuntoja on viime viikkoina todettu sekä päiväkodeissa että kouluissa. (Kuvituskuva Fotolia)

Lisäksi Uudessakaupungissa on todettu kaksi muuta uutta tartuntatapausta.

KORONAVIRUS Uudessakaupungissa on 22.5. todettu päiväkoti-ikäisellä lapsella covid-19-tartunta. Tartunnan saaneen lapsen koko ryhmä ja kaksi aikuista Lokalahden päiväkodissa on asetettu karanteeniin.

Lisäksi Uudessakaupungissa on todettu kaksi muuta uutta tartuntatapausta, mikä nostaa tautitapausten kokonaismäärän nyt seitsemään. Huhtikuussa koronavirustartuntoja todettiin päiväkodeissa myös muun muassa Helsingissä ja Turussa.

Uudenkaupungin viranomaiset muistuttavat, että kuntalaisten tulee edelleen kiinnittää huomiota STM:n ja THL:n suosituksiin ja erityisesti muistaa hyvä käsihygienia ja riittävä varoetäisyys. Koulujen avautumisesta huolimatta on syytä edelleen välttää tarpeettomia kokoontumisia ja tapaamisia.

Lue myös: Pääkaupunkiseudun koululaisilla useita koronavirusaltistuksia – ”Riski viruksen leviämiseen kouluissa on pieni”

Kommentoi Facebookissa