Kristiina Mäkelä ennätyksellään finaaliin – muut suomalaiset pettymyksiä

Kristiina Mäkelä loikki Eugenen MM-kisoissa finaaliin. (Kuva AOP)

Kristiina Mäkelä selviytyi kolmiloikan finaaliin loikittuaan ennätyksensä 14,49. Senni Salminen, Ella Junnila, Sini Lällä, Heta Tuuri ja Elmo Lakka eivät läpäisseet karsintakisaa.

YLEISURHEILU Kristiina Mäkelä on useissa arvokisoissa, kuten Rio de Janeiron ja Tokion olympialaisissa, yltänyt kolmiloikan finaaliin. Niin kävi myös Eugenen MM-kisojen karsinnassa, jossa Mäkelä loikki ennätyksensä 14,48.

Pari viikkoa sitten loikkimaansa edellistä ennätystään Mäkelä paransi sentillä. Hän oli koko karsinnan neljäs.

Kolmiloikan ylivoimainen ykkösnainen Venezuelan Yulimar Rojas oli myös karsinnan ykkönen. Hän loikki puolivauhdilla 14,73.

Senni Salminen jäi Tokion olympialaisten tavoin finaalista niukasti rannalle myös Eugenessa. Hän oli karsinnan 14:s tuloksella 14,21. Finaalipaikkaan olisi tarvittu tulos 14,28.

Tokiossa Salminen itki ja kiroili, mutta Eugenessa hän esiintyi YLE:n haastattelussa rauhallisena. Viime vuonna Suomen ennätyksen 14,63 loikkinut Salminen ilmoitti, että hänen aikansa tulee vielä.

Korkeushypyssä ei nähty suomalaisia valopilkkuja Ella Junnila, Sini Lällä ja Heta Tuuri pudottivat korkeudesta 190 ja putosivat finaalista.

Suomen ennätyksen 195 kolme vuotta sitten ylittäneellä Junnilalla on ollut vaikea alkukausi. Hänen tunteensa purkautuivatkin YLE:n haastattelussa itkuna. Myös Tokiossa Junnila itki karsiuduttuaan sielläkin finaalista.

Elmo Lakka oli pettymys 110 metrin aitojen alkuerissä. Hän oli erässään seitsemäs ajalla 13,91.

Lakka juoksi viime vuonna Suomen ennätyksen 13,31 ja loisti myös Tokion olympialaisissa, joissa eteni välieriin. Pudotus siitä olikin Lakalla Eugenessa melkoinen.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Moukarinaiset Suomen valopilkkuja avauspäivänä – Topi Raitasen kisat pahasti pieleen

Kommentoi Facebookissa