RAHANPESU Keskusrikospoliisi on yhdessä Euroopan unionin oikeudellisen yhteistyön yksikön Eurojustin sekä Espanjan ja Ruotsin viranomaisten kanssa tutkinut laajaa kansainvälistä paritus- ja rahanpesukokonaisuutta, jossa rikollisryhmän epäillään saaneen toiminnallaan jopa 40 miljoonan euron rikoshyödyn vuodesta 2010 alkaen.
Tutkinnan kolme pääepäiltyä ovat Suomen kansalaisia ja parhaillaan tutkintavankeudessa Espanjassa. Heidän epäillään ylläpitäneen seksipalveluita välittänyttä verkkosivustoa. Rikosnimikkeenä KRP:n esitutkinnassa on törkeä paritus, Espanjan viranomaiset tutkivat puolestaan kokonaisuuteen liittyvää epäiltyä rahanpesua ja rikollisjärjestöön kuulumista.
Helsingin Sanomien mukaan kyseessä on Sihteeriopisto-seksinmyyntisivusto ja epäillyt ovat sen suomalaisia ylläpitäjiä. Suomen tunnetuin seksipalveluita välittävä sivusto suljettiin yllättäen maaliskuussa.
– Kansainvälisen viranomaisyhteistyön tehokkuus on taannut operaation onnistumisen. Kokonaisuuden tutkinta on jatkunut pitkään ja jatkuu vielä muun muassa epäiltyjen kuulemisella, kertoo rikosylikomisario Mika Ihaksinen Keskusrikospoliisista.
Kokonaisuuden tutkinta alkoi Keskusrikospoliisissa vuonna 2012, kansainvälinen yhteistyö vuonna 2016, ja yhteinen tutkintaryhmä Joint Investigation Team perustettiin Suomen, Ruotsin ja Espanjan viranomaisten välille vuotta myöhemmin, keväällä 2017.
Maaliskuussa 2019 yhteensä yhdentoista EU-maan viranomaiset osallistuivat Eurojustin ja Europolin tukemana operaatioon, jonka aikana useissa eri maissa tehtiin pidätyksiä ja kotietsintöjä sekä takavarikkoja ja pankkitilien jäädytyksiä.
Lue myös: KRP kaipaa vihjeitä kymmenestä etsintäkuulutetusta – mukana törkeistä rikoksista tuomittuja
Kommentoi Facebookissa