Kuinka monta kisaa peruuntuu? – Formula ykkösten kausi starttaa epävarmuuden keskellä

Formula ykkösten kauden oli määrä alkaa Australian Melbournessa Albert Parkin radalla.

Formula ykkösten kauden oli määrä alkaa Australian Melbournessa Albert Parkin radalla. (Kuva AOP)

Formula ykkösten kauden avauskilpailu ajetaan Australian Melbournessa 15. maaliskuuta koronaviruksesta huolimatta. Kiinan osakilpailu on peruttu ja muitakin kisoja saattaa vielä peruuntua.

FORMULA 1 Formula ykkösten kausi 2020 alkaa ensi viikolla Australian Melbournessa. Paikalliset kisajärjestäjät vahvistivat, että tapahtuma järjestetään Albert Parkin puistokaturadalla 12.-15. maaliskuuta suunnitelmien mukaan.

Australiassa oli tiistaihin mennessä todettu 31 koronavirustartuntaa. Sairastuneista 11 on toipunut ja yksi kuollut. Australiassa matkustusrajoitteet ovat viruksen takia tiukat, eikä maahan esimerkiksi pääse, jos on ollut viimeisen kahden viikon aikana Kiinassa tai on Kiinan kansalainen.

Ferrari-talli toimii Pohjois-Italiassa, missä Kiinan Hubein provinssin, epidemian alkukodin, jälkeen on todettu eniten koronavirustartuntoja ja kuolemia. Australian F1-kisaan Ferrarin väki kuitenkin päästetään.

Kauden toinen kilpailu on määrä järjestää Bahrainin Sakhirin radalla heti seuraavana viikonloppuna Melbournen kisaviikonlopun jälkeen. Bahrainissa on todettu 49 koronavirustartuntaa ja maa on asettanut tiukkoja matkustusrajoituksia.

Ilmoitusta Bahrainin GP:n peruuntumisesta ei ole toistaiseksi annettu. Kisan spekuloidaan olevan kuitenkin uhattuna, sillä lähialueilla peruttiin jo ratamoottoripyörien MotoGP-luokan kauden avauskilpailu Qatarin Losailissa sekä F1-veneiden kauden avauskilpailu Saudi-Arabian Jeddassa.

Huhtikuun alussa Vietnamin Hanoissa ajettavan kisan järjestäjät ovat ilmoittaneet, että kilpailu tullaan järjestämään suunnitellusti. Sitä vastoin huhtikuun puolivälissä ohjelmassa olleen Kiinan Shanghain kilpailun peruuntuminen vahvistettiin jo helmikuussa.

F1-kausi siirtyy toukokuussa Eurooppaan. Siellä olisi määrä kilpailla toukokuussa Hollannissa Zandvoortissa, Kataloniassa Barcelonassa sekä Monacossa. Jos epidemia Euroopassa pahenee, ovat nämä kisat tietenkin vaakalaudalla.

Kiinassa koronavirusepidemia on kuitenkin talttumassa. Paikallisten viranomaisten määräämät massiiviset rajoitukset ovat tuottamassa tulosta.

Kiinassa virukseen liittyviä rajoituksia, kuten massatapahtumien peruuntumisia, on ollut vireillä nyt kuuden viikon ajan. Jos Euroopassa toimittaan yhtä tehokkaasti, voivat toukokuussa järjestettävät F1-kisat sekä jääkiekon MM-turnaus pelastua.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Koronavirus uhkaa jääkiekon MM-kisoja – olisi katastrofi myös MTV:lle

Kommentoi Facebookissa