Kuorolaulun ystäviä hemmotellaan jälleen Vaasassa – lähes sata kuoroa Suomesta ja ulkomailta

Ruotsalainen mieskamarikuoro Svanholm Singers saapuu myös Vaasaan.

Ruotsalainen mieskamarikuoro Svanholm Singers saapuu myös Vaasaan. (Kuva Emil Langvald)

Toivo Kuulan suurteos ”Stabat mater” kuullaan ensimmäistä kertaa Vaasan Kuorofestivaaleilla.

KUOROLAULU Vaasan Kuorofestivaali järjestetään ensi keväänä 9.–13. toukokuuta jo 26. kerran. Laulu- ja kuoromusiikin kansainvälinen suurtapahtuma tarjoaa jälleen monipuolista ohjelmistoa tuhansille musiikin ystäville.

– Viisipäiväisen festivaalin aikana nähdään ja kuullaan jälleen upeita konsertteja Vaasassa sekä lähiympäristössä, iloitsee festivaalin tuottaja Toni Sjöblom Vaasan kaupungin kulttuurikeskuksesta.

Festivaalille odotetaan lähes sataa kuoroa niin Suomesta kuin ulkomailtakin. Pääesiintyjät ovat palkittuja kuoroja ja yhtyeitä. Sjöblom kertoo, että esimerkiksi Musta lammas, Spira Ensemble ja Ilo Ensemble ovat kaikki 2010-luvulla perustettuja.

A cappella -kuoro Musta lammas voitti kesäkuussa 2017 Tanskassa Aarhus Vocal Festivalin kuorokilpailun ja innovatiivisimman sovituksen palkinnon. Kamarikuoro Spira Ensemble sai kesäkuussa 2015 Tampereen Sävel -kuorokatselmuksessa korkeimman mahdollisen tunnustuksen eli Grand Prix -palkinnon. Ilo Ensemblen voitti kesällä 2017 Tampereen Sävelen kansainvälisen lauluyhtyekilpailun.

Toivo Kuulan kuolemasta on ensi vuonna kulunut 100 vuotta. Tämän kunniaksi järjestetään Kuula 100 -konsertti, jonka pääteoksena esitetään ensimmäistä kertaa Vaasassa Suomen musiikin merkkiteoksiin kuuluva Kuulan Stabat mater sekakuorolle ja orkesterille. Konsertissa esiintyvät Anna-Maria Helsingin johdolla Tampereen Filharmoninen Kuoro sekä Vaasan ja Seinäjoen kaupunginorkesterit yhdessä. Myös Studentkören Pedavoces osallistuu konserttiin a cappella -osiolla.

Etelä-Ruotsin Lundista tuleva Svanholm Singers on noussut yhdeksi Ruotsin merkittävimmistä mieskamarikuoroista. Kuoro on voittanut ensimmäisen palkinnon useilla kansainvälisillä kuorofestivaaleilla ja kiertääkin ahkerasti konsertoimassa Euroopassa sekä Japanissa. Kraja on puolestaan ruotsalainen neljän nuoren naisen muodostama lauluyhtye, josta on tullut yksi kansainvälisesti tunnetuimmista ruotsalaisista kansanmusiikkiyhtyeistä.

Suomen kuoromaailman kärkinimiin kuuluva Kari Turunen pitää Kuoroharjoitus-workshopin. Kuorot voivat ilmoittautua festivaalille 1.11.2017–31.1.2018 ja lipunmyynti konsertteihin alkaa 15.2.2018.

Kommentoi Facebookissa