Lähes puolella miljoonalla on kiinteistövero maksamatta − vältä alkuperäistä maksulappua

Tänä vuonna kiinteistöveroa maksaa noin 2,2 miljoonaa kiinteistönomistajaa.

Tänä vuonna kiinteistöveroa maksaa noin 2,2 miljoonaa kiinteistönomistajaa. (Kuva Fotolia)

Alkuperäistä maksulappua voi toki käyttää, jos veron maksaa myöhässä, mutta viivästyskorko pitää laskea itse.

VEROTUS Tänäkin vuonna 454 000 suomalaista on unohtanut maksaa kiinteistöveron ensimmäisen erän elokuussa. Kaikkiaan kiinteistöveroa jäi elokuussa maksamatta lähes 69 miljoonan euron verran.

Ylitarkastaja Juha Villman Verohallinnosta sanoo, että kiinteistöveron eräpäivät unohtuvat suomalaisilta usein. Maksamaton kiinteistövero kannattaa maksaa pois heti.

− Viivästyskorko maksamattomasta verosta alkaa kertyä heti eräpäivän umpeuduttua, ja kertynyt korko pitää lisätä myöhässä maksettavaan veroon. Ajantasaiset maksutiedot korkoineen ja tili- ja viitenumeroineen löytyvät OmaVerosta, Villman sanoo.

− Kiinteistöveropäätöksen mukana tullutta alkuperäistäkin maksulappua voi toki käyttää, jos veron maksaa myöhässä, mutta silloin viivästyskorko pitää laskea itse.

Kiinteistöveron ensimmäinen eräpäivä oli henkilöasiakkailla 6.8. Suurimmalla osalla kiinteistönomistajista eräpäivät ovat elo- ja lokakuussa tai syys- ja marraskuussa. Maksueriä on kaksi silloin, jos kiinteistövero on 170 euroa tai enemmän.

− Omassa verkkopankissa kannattaa tehdä e-laskutilaus viimeistään kolme viikkoa ennen kiinteistöveron eräpäivää. Silloin e-lasku tulee verkkopankkiin noin kaksi viikkoa ennen eräpäivää. Ne, joilla kiinteistöveron ensimmäisen erän maksupäivä on syyskuussa, ehtivät vielä tehdä e-laskutilauksen, Villman vinkkaa.

Tänä vuonna kiinteistöveroa maksaa noin 2,2 miljoonaa kiinteistönomistajaa.

Lue myös: Kuntaverovertailussa eroja jopa tuhansia euroja asuinpaikan mukaan – Helsingissä verotetaan kevyesti

Kommentoi Facebookissa