Laitonta koirakauppaa ja sen riskejä on kitkettävä Euroopassa – uhka myös ihmisen terveydelle

Kennelliitto muistuttaa, että verkosta koiran voi ostaa vain hetken mielijohteesta.

Kennelliitto muistuttaa, että verkosta koiran voi ostaa vain hetken mielijohteesta. (Kuva Jukka Pätynen)

Kennelliitto peräänkuuluttaa sääntelyä koirien myyntiin verkkokaupoissa.

KOIRAKAUPPA Pentutehtailu ja koirien salakuljetus ovat tuottoisaa rajat ylittävää rikollisuutta, jolla aiheutetaan eläinten hyvinvoinnin vakavien laiminlyöntien lisäksi riskejä ihmisten terveydelle ja turvallisuudelle. Lisäksi laiton koirakauppa haittaa Euroopan unionin sisämarkkinoiden toimintaa ja kuluttajansuojan toteutumista.

– Pentutehtailusta ja koirien salakuljetuksesta puhutaan Euroopan unionissa paljon, mutta komissiolle esitetyistä lukuisista vaatimuksista huolimatta konkreettisia toimia niiden kitkemiseksi on nähty kovin vähän. Suomi aloittaa heinäkuussa Euroopan unionin puheenjohtajana, joten suomalaisten tulisi olla etulinjassa ryhtymässä sanoista tekoihin myös tässä asiassa, sanoo Suomen Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Harri Lehkonen.

Yhtenä keinona laittoman ja epämääräisen koirakaupan suitsimiseen Kennelliitto esittää, että koirien myyntiä verkkokauppa-alustoilla tulisi säännellä. Vähimmäisvaatimuksina koirien myyjiltä tulisi vaatia vahvaa tunnistautumista ja verkkokauppa-alustoilla tulisi olla selvät standardit koirien myynnin itsesäätelylle.

– Koiran hankinnan tulisi aina olla pitkän ja huolellisen harkinnan tulos, mutta verkosta koiran voi ostaa hetken mielijohteesta. Silloin alkuperältään, terveydentilaltaan ja käyttäytymiseltään tuntemattomia koiria voi päätyä ihmisille, jotka eivät kykene huolehtimaan niistä koiran koko elinikää tai joiden taidot eivät riitä kouluttamaan koirasta yhteiskuntakelpoista, Lehkonen huomauttaa.

Tärkeä keino vastuullisen koirakaupan tukemisessa on lisäksi koirien tunnistusmerkinnän ja rekisteröinnin edistäminen. Tällä hetkellä lähes kaikissa EU-maissa on säädetty koirien tunnistusmerkinnästä ja rekisteröinnistä. Suomi on vielä poikkeus. Lisäksi tunnistusmerkinnän ja rekisteröinnin käytännöt eivät ole yhteneväisiä EU:n jäsenmaissa.

Suomen eläinsuojelulain uudistuksen siirryttyä tulevalle hallituskaudelle Kennelliitto haluaa myös eurovaalien yhteydessä herättää laajempaa keskustelua lemmikkien asemasta. Euroopan unionin kuluttajansuojalainsäädännön vuoksi koira on esimerkiksi Suomessa rinnastettu laissa esineeseen.

– Nykyinen kuluttajalainsäädäntö ei huomioi sitä, että koira on koko elämänsä ajan muuttuva elävä olento. Uusi tavarakauppadirektiivi avaa mahdollisuuden kehittää sekä koiran, kasvattajan että ostajan kannalta tarkoituksenmukaisempaa lainsäädäntöä.

Tunnistusmerkintä ja koiran omistajan rekisteröinti mahdollistavat koiran alkuperän jäljittämisen ja tukevat myös antibioottiresistenssin ja tarttuvien tautien torjuntaa. Antibioottiresistenssin ja tartuntatautien torjumisessa tarvitaan yksittäisten keinojen lisäksi laajaa kansainvälistä yhteistyötä.

Lue myös: Eläinsuojeluliitto testasi epäilyttävien pentujen myyntiä – vain kaksi verkon kauppapaikkaa kieltäytyi

Kommentoi Facebookissa