YLEISURHEILU Juoksijalegenda Lasse Viren täyttää tänään maanantaina 22. heinäkuuta 70 vuotta. Nelinkertainen olympiavoittaja on viimeisiä suomalaisia amatööriajan huippu-urheilun megatähtiä.
Virenin Münchenin 1972 ja Montrealin 1976 olympiakultajuoksuja 10 000 ja 5000 metrillä on muisteltu monet kerrat. Suomalaisessa urheiluhistoriassa ne ovat myyttisessä asemassa.
Münchenissä Viren voitti 10 000 metriä uudella maailmanennätysajalla 27.38,40, vaikka kaatui kisassa törmättyään Tunisian Mohammed Gammoudiin. 5000 metriä hän voitti olympiaennätysajalla 13.26,40 varsin hitaasta alkuvauhdista huolimatta.
Münchenin kisoja varten Viren oli valmentajansa Rolf Haikkolan komennossa uudistanut harjoitteluaan, jotta voisi vastata paremmin muiden huippumiesten kirikykyyn. Harjoittelun tulokset ylittivät odotukset. Münchenissä Virenin kirikyky olikin vertaansa vailla.
Münchenin kisoissa Virenin päämatkana oli 5000 metriä. Hieman ennen kisoja päätettiin, että Viren osallistuisi Münchenissä myös 10 000 metrin juoksuun. Päätöksestä seurasi Suomen urheiluhistorian kenties legendaarisin olympiavoitto.
Münchenin ja Montrealin kisojen välillä Viren kärsi loukkaantumisista. Vuoden 1974 EM-kisoissa Roomassa hän voitti pronssia, mutta oli niissä kisoissa kaukana Münchenin vireestään.
Montrealin kultamitalien kannalta merkittävässä asemassa oli Virenille 1975 tehty reisioperaatio. Sen jälkeen hän pystyi harjoittelemaan jälleen tehokkaasti.
Toinen merkittävä tekijä Virenin Montrealin kultamitaleissa oli Afrikan maiden boikotti. Useat Afrikan maat jättivät Montrealin kisat väliin protestoidakseen uusiseelantilaisen rugbyjoukkueen pelireissua Etelä-Afrikkaan. Siihen aikaan Etelä-Afrikka harjoitti rotusortopolitiikkaa ja oli urheilussakin kansainvälisessä pannassa.
10 000 metrin kultamitalin Viren voitti Montrealissa ylivoimaisesti ajalla 27.40,38. 5000 metrin kisasta tuli hänen onnekseen hidasvauhtinen ja hurjalla kirillään Viren pinkoi voittoon ajalla 13.24,76.
Kympin kultamitalinsa jälkeen Viren nosti kunniakierroksellaan juoksutossunsa ilmaan. Hänen epäiltiin rikkovan mainostussääntöjä, mutta selitys varpaan verirakosta meni läpi ja hän sai jatkaa kisoja.
Viren osallistui päivää 5000 metrin kultamitalinsa jälkeen vielä maratonille ja sijoittui viidenneksi. Jos lepopäiviä olisi ollut enemmän, olisi hän saattanut voittaa kultaa.
Vireniltä Prahan EM-kisat 1978 jäivät väliin polvivamman takia. Moskovan 1980 olympialaisiin hän kuitenkin kuntoutui ja sijoittui 10 000 metrillä viidenneksi.
Viren harmitteli, ettei aloittanut Moskovan kympillä loppukiriään aikaisemmin. Viimeisten kierrosten kirillään hän auttoi Kaarlo Maaningan kuitenkin hopealle ja esti etiopialaisilta kolmoisvoiton.
Virenin ura huipputasolla päättyi käytännössä Moskovan olympialaisiin. Suunnitelmat osallistumisesta Los Angelesin 1984 olympiamaratonille eivät enää toteutuneet.
Virenin menestyksen taustatekijöitä seliteltiin muun muassa poronmaidolla, mutta todellisuudessa menestyksen salaisuus oli hänen taloudellisessa juoksutyylissään, todella kovassa kirikyvyssään sekä poikkeuksellisessa hapenottokyvyssään. Virenillä oli myös erittäin hyvä psykologinen taito analysoida juoksukilpailun tapahtumien kehitystä ja voimavarojensa riittävyyttä.
Virenin aikana pitkänmatkanjuoksu oli amatööriurheilua. Mitään Timanttiliigoja ei ollut ja käytännössä Viren keskittyikin arvokisoihin, joita 1970-luvulla järjestettiin vain kahden vuoden välein. Näin Viren kykeni keskittymään olympiakisoihin, joihin Suomen tuon ajan urheilupanostukset keskittyivät täysin.
Itäisen Afrikan maat, joiden juoksijoilla on fyysisistä ominaisuuksistaan selkeää etua, olivat panostaneet pitkänmatkanjuoksuun jo 1960-luvulla, mutta saavuttivat ylivallan vasta 1990-luvulla. Amatööriurheilun aikoina afrikkalaisilla ei ollut vielä kunnollisia resursseja ja eurooppalaiset kykenivät paremmalla harjoittelullaan sekä resursseillaan pysymään kärjessä.
Vuoden 1971 EM-kultasankari Juha Väätäinen ja Viren palauttivat Suomen pitkänmatkanjuoksun kunnian 1970-luvun alussa. Sotia edeltäneiden suurvuosien jälkeen 1970-luku ja 1980-luvun alku olikin Suomen pitkänmatkanjuoksun toinen kulta-aika, joka päättyi Martti Vainion Los Angelesin 1984 dopingkäryyn selittelyineen talonmiehen antamasta väärästä piikistä.
Virenin uraa on myöhempinä vuosikymmeninä yritetty mustamaalata epäilyillä dopingin käytöstä. Mitään konkreettisia todisteita ei kuitenkaan ole. Muistettakoon myös fakta, että veridoping kiellettiin yleisurheilussa vasta Los Angelesin 1984 kesäolympiakisojen jälkeen.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Klassikkokuva Lasse Virenin kaatumisesta kaapattiin – usko tai älä, asialla oli yllättäen valtamedia
Kommentoi Facebookissa