LASTENSUOJELU Lastensuojeluilmoitusten määrä lisääntyi 15 prosenttia vuonna 2017. Ilmoituksia tehtiin kaikkiaan 139 368 kappaletta. Lastensuojeluilmoitus tehtiin 76 116 lapsesta vuonna 2017. Yhtä lasta kohden tehtiin keskimäärin 1,8 lastensuojeluilmoitusta.
Kodin ulkopuolelle oli vuoden 2017 aikana sijoitettuna 17 956 lasta ja nuorta. Lukumäärä kasvoi kolme prosenttia edellisestä vuodesta, mikä johtui pääasiallisesti kiireellisten sijoitusten määrän kasvusta. Vuonna 2017 sijoitettiin kiireellisesti 4 081 lasta, mikä on 15 prosenttia enemmän kuin vuonna 2016.
Huostassa oli vuoden 2017 aikana kaikkiaan 10 526 lasta eli yksi prosentti 0–17-vuotiaista. Lastensuojelun kasvanut paine ja maakuntien erot näkyvät tilastoissa.
– Tilastot osoittavat yllättäviä muutoksia, toteaa THL:n tutkimusprofessori Tarja Heino.
Avohuoltoon tulleiden uusien asiakaslasten määrä ei ole pyrkimyksistä huolimatta vähentynyt vuoden 2016 jälkeen, ja kiireelliset toimet ovat puolestaan lisääntyneet.
– Lisäksi maakuntien välillä on merkittäviä eroja ja vaikeasti selitettävää vaihtelua niin ilmoituskäytännöissä kuin lasten sijoituskäytännöissä, Heino jatkaa.
Lähtökohtaisesti lapselle pitäisi järjestää sijoituspaikka hänen tarpeitaan vastaavasti, mutta esimerkiksi perhehoidossa olevien lasten osuus vaihtelee maakunnittain paljon.
Lastensuojelun avohuollon asiakkaina oli 55 884 lasta ja nuorta vuonna 2017, mikä vastaa 4,5 prosenttia 0–20-vuotiaista. Määrä väheni 1 146 asiakkaalla eli kaksi prosenttia edellisestä vuodesta.
Kommentoi Facebookissa