Lauri Markkanen ailahtelee liikaa – heikko esitys kahden hienon ottelun jälkeen

Lauri Markkanen pussittaa koreja NBA:ssa Chicago Bullsin paidassa.

Lauri Markkanen pussittaa koreja NBA:ssa Chicago Bullsin paidassa. (Kuva AOP)

Lauri Markkanen on muutamissa kauden NBA-otteluissa esiintynyt hienosti, mutta alisuorituksia tulee yhä turhan paljon.

KORIPALLO NBA:ssa Chicago Bulls hävisi keskiviikkona kotonaan New York Knicksille pistein 103-107. Chicagon suomalaispelaaja Lauri Markkanen sai aikaiseksi vain yhdeksän pistettä.

Markkasella oli alla kaksi varsin hyvää yli 30 pisteen ottelua, mutta ailahtelevaisuuteen taipuvainen pelaaja epäonnistui nyt pahan kerran. Peliaikaan (35.37) nähden hän yritti pelitilannekoria uskomattoman harvoin, vain kahdeksan kertaa. Kaikki hänen neljä kolmen pisteen heittoyritystään epäonnistuivat.

Vaikka Bulls heitti pelitilanneheittonsa ihan kohtuullisesti 48,9 prosentin tarkkuudella, niin kolmen pisteen viivan takaa heitot eivät uponneet. Bulls osui kaaren takaa 36 yrityksestä vain kuudesti ja Markkanen siis heitti kaikki kolmosyrityksensä ohi.

– Toivon, että tämä oli kilpailullinen oppimiskokemus pelaajille. Heitimme surkeasti tänään. Sitä tapahtuu. Silloin pitää löytää toisia keinoja voittaakseen. Pistimme kätemme mutaan ja pelasimme fyysisesti, mutta sen olisi pitänyt tapahtua aiemmin, Bullsin päävalmentaja Billy Donovan kommentoi Koripalloliiton tiedotteen mukaan.

Juttuvinkki: Susijengibuumia uhkaa syöksykierre – kohtalonpeli helmikuussa Georgiassa

Bulls on viidestä viime ottelustaan voittanut vain yhden. NBA:n itäisessä konferenssissa Bulls on pudotuspeliviivan alapuolella sijalla 11. Kauden 20 ottelustaan joukkue on voittanut kahdeksan.

Markkanen on muutamissa otteluissa väläytellyt, mutta kokonaisuutta tarkastellessa hän ei ole alkukaudella kuitenkaan häikäissyt. Ottelukohtaisessa pistekeskiarvossa Markkanen ei mahdu edes 40 parhaan joukkoon NBA:ssa. Levypallotilastossa tilanne on vielä heikompi.

Markkasen panos on tärkeässä roolissa siinä, miten Bulls peleissään onnistuu. Joukkueen pelaajamateriaali on auttamattoman kapea, eikä Markkasella olisi varaa ailahdella.

Markkanen pelaa tällä kaudella myös tulevasta sopimuksestaan. Hän ei hyväksynyt Bullsin sopimustarjousta viime syksynä ja hänen nykyinen Bulls-sopimuksensa umpeutuu ensi kesänä. Markkanen pelaakin tulevien sopimusneuvottelujensa osalta uhkapeliä, eikä ailahteluihin olisi varaa.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Lauri Markkasen tehoilta ei riittänyt – ”Kyse on pienistä asioista”

Kommentoi Facebookissa