Susijengibuumia uhkaa syöksykierre – kohtalonpeli helmikuussa Georgiassa

Suomen Susijengi taistelee paikasta koripallon 2022 EM-turnaukseen

Suomen Susijengi saavutti paikan koripallon 2022 EM-turnaukseen. (Kuva AOP)

Susijengille ja ennen kaikkea suomalaisen koripallon näkyvyydelle tappio helmikuussa pelattavasta Sveitsi-ottelusta olisi totaalinen katastrofi.

KORIPALLO Suomen miesten koripallomaajoukkue Susijengi hävisi viime viikolla Espoossa pelatuissa EM-karsintapeleissä Georgialle ja Serbialle. Suomen tappiot johtuivat siitä, että vastassa oli joukkueita, joiden pelaajilla oli pituusylivoiman lisäksi enemmän taitoa.

Myöskään kotiyleisöstä, perinteikkäästä Susijengin ”kuudennesta pelaajasta”, ei Espoon peleissä ollut apua. Ottelut pelattiin koronatilanteen takia tyhjille katsomoille.

Susijengin EM-kisamahdollisuuksia tappiot eivät kuitenkaan karisuttaneet. EM-kisapaikka heltiää lähes varmasti, jos Suomi 19. helmikuuta Georgian pääkaupungissa Tbilisissä pelattavassa ottelussa voittaa Sveitsin.

Viime helmikuussa Suomi voitti Sveitsin vierasottelussa koriluvuin 69-64. Toinen voitto Sveitsistä pitäisi Suomen karsintalohkossa Sveitsin edellä, ellei sitten tapahtuisi sellaista megaluokan yllätystä, että Sveitsi ottaisi toisen voiton Serbiasta, ja että Serbia häviäisi toistamiseen Georgialle.

Serbian, Sveitsin ja Suomen päätyessä tasapisteisiin, ratkaisisivat joukkueiden keskinäisten otteluiden korierot. Suomi saattaisi heikommalla korierollaan jäädä vielä lohkon jumboksi ja EM-kisoista rannalle.

Mutta Sveitsi-ottelun voitto hyvin todennäköisesti riittää kisapaikkaan. Se ottelu onkin suomalaisen koripallon merkittävin ottelu pitkiin aikoihin. Eikä pelkästään urheilullisesti.

Sveitsi-ottelussa ratkaistaan suomalaisen koripallobuumin kohtalo. Jos Suomi putoaa EM-kisoista, nähdään Susijengi seuraavan kerran EM-kisoissa aikaisintaan 2025.

Kansainvälisen Koripalloliiton FIBA:n taannoinen päätös, että EM-kisat järjestetään vain neljän vuoden välein aiemman kahden vuoden sijasta, oli Susijengi-buumille paha takaisku. Tietysti urheilullisesti EM-kisoilla on enemmän arvoa, jos ne järjestetään harvemmin, mutta maajoukkuekoripallo näkyy myös harvemmin julkisuudessa.

Juttuvinkki: Olympiastadionin peruskorjaus on karu esimerkki suomalaisesta ongelmasta

FIBA on useamman vuoden ajan ollut tukkanuottasilla Euroliigan kanssa. Koripallopoliittiset erimielisyydet johtuvat tietenkin rahasta. FIBA ei pidä siitä, että Euroliiga haluaa NBA:n tyyliin määritellä bisneksensä täysin itse kansainvälisen kattojärjestön välikäsistä välittämättä.

Häviäjänä on maajoukkuekoripallo. Euroliiga ei pidä taukoja MM- tai EM-karsintapelien aikana, joten parhaat koripalloilijat eivät pääse mukaan maajoukkuepeleihin. Erityisen paljon kärsivät muutaman tähden varassa olevat Suomen kaltaiset pienemmät koripallomaat.

Urheilullisesti paras ratkaisu olisi järjestää karsinnat kesällä tai alkusyksystä seurajoukkuekausien ollessa tauolla. Tuolloin NBA-pelaajatkin pääsisivät mukaan. Lisäksi pelaajien kuormitus seurajoukkuekausien aikana vähenisi.

FIBA on kuitenkin päättänyt järjestää karsintansa silloin, kun parhaat pelaajat eivät ole mukana. Susijengi on joutunut tulemaan toimeen ilman Lauri Markkasta ja monessa ottelussa myös ilman Petteri Koposta. Lisäksi Yhdysvaltojen yliopistosarjassa pelaavat lupaukset eivät pääse karsintaotteluihin Susijengin vahvuuteen.

Koripallopolitiikan erimielisyydet moukaroivat Susijengiä kunnolla. Ei ole realistista odottaa, että Susijengi voisi selviytyä 2023 MM-kisoihin. Euroopastahan MM-korikseen pääsee vain 12 maata.

Markkanen valmistautuu parhaillaan Chicago Bullsin riveissä jouluna alkavaa NBA-kauteen. Susijengissä hän pelaa seuraavan kerran aikaisintaan 2022. Se edellyttää, että Suomi voittaa Sveitsin, ja saavuttaa EM-kisapaikan.

Jos Suomi karsiutuu EM-kisoista, ei Markkasta tultane näkemään Susijengissä vuosikausiin. Suomen koripallon merkittävin markkinointivaltti olisi pitkään poissa kotimaisista kuvioista, mikä olisi suomalaisen koripallon näkyvyydelle todellinen katastrofi.

Susijengi pelasi 2011-2017 peräti viidessä arvoturnauksessa. Tuohon aikaan koripallo kiinnosti niitäkin, jotka urheilua seuraavat vähemmän.

Muutamassa vuodessa tilanne on muuttunut täysin. Susijengin tappio helmikuun Sveitsi-ottelussa yli viidellä pisteellä tietäisi Suomen koripallolle mahdollisesti syöksykierrettä.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Suomella synkät näkymät Tokion olympialaisiin – ”paras Pohjoismaa” kuulostaa nyt vitsiltä

Kommentoi Facebookissa