SYYTE Tamperelainen isännöitsijä osti isännöimästään talosta tamperelaisnaisen äidiltään perinnöksi saaman asunnon pilkkahintaan. Syyttäjä nosti syytteen törkeästä kiskonnasta. Tamperelaisnaisen äidiltään perinnöksi saama asunto sijaitsee kerrostalossa Sammonkadulla.
Talossa isännöitsijänä toimiva noin 50-vuotias mies osti asunnon naiselta vähän alle 58 000 euron hinnalla. Syyttäjän mukaan nainen ei selvittänyt asunnon todellista hintaa, vaan luotti isännöitsijän, siis ostajan arvioon. Asunnon myyjän ajattelemattomuuteen vaikutti ostajan asema isännöitsijänä sekä perukirjaan merkitty asunnon arvo 55 000 euroa.
Syyttäjän mukaan kauppahinta oli selvästi epäsuhteessa asunnon todelliseen arvoon. Asunnon markkina-arvo on syyttäjän mukaan ollut ainakin 100 000 euroa. Asunnon ostaja sai näin ainakin 40 000 euron edun.
Syyttäjä totesi, että asunnon ostajan on asemansa johdosta täytynyt ymmärtää, että asunnon markkinahinta on huomattavasti suurempi kuin perukirjaan merkitty 55 000 euroa tai jo sovittu kauppahinta 58 000 euroa. Syyttäjä nosti syytteen törkeästä kiskonnasta.
– Kiskonnassa on tavoiteltu huomattavaa hyötyä ja aiheutettu huomattavaa vahinkoa ja kiskonta on myös kokonaisuutena arvotellen törkeä, totesi syyttäjä.
Asunnon myyjä, kämpän perinnöksi saanut nainen vaati ostajalta hyvitystä 50 000 euroa korkoineen.
Käräjillä asia sai yllättävän käänteen. Asunnon ostaja ja myyjä ilmoittivat päässeensä sovintoon asiassa. Osapuolet pyysivät, että käräjäoikeus vahvistaa sovinnon. Oikeus totesi, että sovinnossa ei ole mitään lain vastaista. Syyte törkeästä kiskonnasta jäi silleen.
Osapuolet ovat sopineet, että isännöitsijä maksaa asunnon myyjälle sovintorahaa 7500 euroa. Ja kun syyte jäi käsittelemättä, valtio maksaa isännöitsijän avustajan palkkion, joka on muutamaa euroa vaille 7500 euroa.
Lue myös: Koronan vaikutusta tämäkin – kotimaisten rikoksentekijöiden osuus asuntomurroissa on kasvanut
Kommentoi Facebookissa