FORMULA 1 Valtteri Bottas ajoi paalupaikalle Bahrainin Sakhirin lyhyemmällä rataversiolla ajettavaan F1-kilpailuun. Aika-ajoissa Bottas sai uudelta tallikaveriltaan George Russellilta kovan haasteen, mutta oli parempi 26 tuhannesosan marginaalilla.
Maailmanmestaruutensa jo varmistanut Lewis Hamilton joutui jäämään Sakhirin lyhyemmän radan osakilpailusta sivuun koronavirustartunnan takia. Williamsilla kilpaileva Mercedes-suojatti Russell sai pikahälytyksellä komennuksen Mercedeksen rattiin.
Vaatimattomasti tällä kaudella pärjännyt Bottas sai aivan uudenlaisen haasteen. Bottas ajaa Bahrainissa jo uskottavuudestaan, kun tappioon Russellille ei olisi varaa.
Ero aika-ajoissa olikin yllättävän marginaalinen, vaikka rata erittäin lyhyt onkin. Bottas ei paalustaan huolimatta ollut F1:n tv-haastattelussa mitenkään riemukkaalla tuulella.
Erot olivat muutenkin pieniä. Red Bullin Max Verstappen oli kolmas hävittyään Bottakselle 66 tuhannesosalla. Neljänneksi sijoittunut Ferrarin Charles Leclerc hävisi Bottakselle reilut kaksi kymmenystä.
Juttuvinkki: Niki Laudan uskomaton tarina saatiin kansien väliin
Russell totesi F1:n tv-haastattelussa, että Mercedestä piti opetella ajamaan uudelleen ja samalla piti unohtaa, miten Williams-autoa ajetaan. Ajotuntumaa oli vähän, joten kakkostilaa sekä todella niukkaa tappiota Bottakselle voi pitää jo todella hyvänä tuloksena.
Bottas selvitti ensimmäisen haasteen, mutta kovempi paine hänellä on sunnuntaina. Jos Russell onkin kisavauhdissa nopeampi, on Bottaksen uskottavuus vaakalaudalla.
Kimi Räikkönen ei aika-ajoissa todellakaan vakuuttunut. Hän oli tuloksissa 19:s. Kimi hävisi myös Russellia Williamsilla tuuraavalle, ensimmäiseen F1-kisaan valmistautuvalle Jack Aitkenille.
Kimiä hitaampi aika-ajoissa oli ainoastaan Haas-tallin Pietro Fittipaldi, joka Aitkenin tapaan ajaa Sakhirissa uransa ensimmäisen F1-kisansa. Fittipaldi toimii viime sunnuntaina palovammoja karmivassa onnettomuudessa saaneen Romain Grosjeanin sijaisena.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Valtteri Bottaksen uskottavuutta mitataan kunnolla – tallikaveriksi Mersun suurlupaus
Kommentoi Facebookissa